22. syyskuuta 2013

Läksiäislahjoja, osa I

Niin kuin jo kerroin aikaisemmin, sain paljon ihania läksiäislahjoa kun lopetin työt Country Whitessa. :o)
Ensimmäiseksi on lahja minun työkavereilta Petralta ja Johannalta.


Hekin tuntevat minut tosi hyvin, joten ei ole yhtään yllätys, että sain heiltä viemisiksi uuteen kotiin jotain Lexingtonia! :o)


Sain heiltä Lexingtonin Authentic Striped Oxford -sarjaan kuuluvat patakintaan ja keittiöpyyhkeen, sekä ihanan kortit, kuulemma ruusuja Ruususelle, hih. ♥


Kiitos teille itsellenne ihanaiset vielä kerran!! :'o)


Tätä keittiöpyyhettä onkin tullut aseteltua jos vaikka mihin keittiössä, enkä ole raaskinut ottaa sitä käyttöön vieläkään! :oD


Itse tietenkin tein myös Lexington-ostoksia töistä ennen lähtöä. Ostin vasta saamalleni patakintaalle kaverin ja nyt minulla on niitä kaksi. Sen lisäksi ostin paketilliset (4kpl) beigejä mukeja ja isompia kulhoja. Mukivarasto kasvoikin jo kuuteen. Seuraavaksi ostoslistalla olisi leipä- ja ruokalautasia.


Voisin tehdäkin erillisen postauksen Lexingtonin astioista, koska tähänkin meinasi tulla juttua vaikka kuinka paljon! Itse tykkään näistä ihan mielettömästi. Täydellinen arkiastiasto meille Pentikin Vaniljan rinnalle. 


Helene

4 kommenttia:

  1. Lexingtonin tuotteet ovat kieltämättä kauniita ja sopivat hyvin arkikäyttöön. Mä en raaskis käyttää noita patakintaita, kun heti olisivat mustina :D Sen verran kauniilta näyttävät nuo kintaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, meinasin ihan unohtaa vastata tähän kun en silloin julkaistessani ehtinyt tähän vastaamaan!

      Lexingtonin tuotteissa on just se hyvä puoli, että ne sopivat tosi hyvin arkikäyttöön ettei tarvitse niitä laatikoissa jemmailla odotellessa "parempaa tilaisuutta", ja sitten loppujen lopuksi ovat käytössä ehkä kerran vuodessa. Voi nauttia näistä kauniista ihanuuksista ihan jokainen päivä.

      Minulla on aikaisemmin ollut käytössä Pentikin patakintaita ja ainakin ne olen saanut pestyä puhtaiksi kun pesee ne hyvissä ajoin ennen kuin ne ovat täysin mustat! :oD Olen kyllä yrittänyt olla vähän varovaisempi näiden Lexien kanssa, mutta ehkä se on vähän turhaa, käyttöä vartenhan ne on tehty ja hankittu. :o)

      Poista
  2. Oi! Lexington! Yksi munkin lemppareista :) Ihanat läksiäislahjat olet saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan ykkönen minunkin mielestäni! :o) Nämä olivat tosi ihanat, eikä ne edes tähän loppuneet. ;o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥