15. heinäkuuta 2014

Työpöydällä


Koska olohuoneen pöydälle tulivat ne ihanalta tuoksuvat pionit niin nämä kestävämmät versiot siirtyivät korissaan työpöydälle. Tykkään näistä kyllä tässäkin tosi paljon. Niin se vain vaihtelu virkistää. :o)
Tämä meidän työpöytä on vielä hetkisen olohuoneessa kunnes pojat muuttavat taas yhteiseen huoneeseen ja työ-/vierashuone on taas käytettävissä.


Boknäsin kirjatuet ovat olleet minulla jo vuosia ja vihdoin nyt tuntuu siltä, että ne ovat saaneet ympärilleen sopivan sisustuksen, hih.


Samaan aikaan minun työpöydälläni sen kesämökin sisustussuunnitelman kanssa on ollut meidän poikien huoneen kalustesuunnitelma. Olen soutanut ja huovannut nimenomaan poikien huonejärjestelyjen kanssa koko ajan. Aluksi oli tarkoitus, että pojat ovat samassa huoneessa ja meillä on erillinen työhuone, mutta sitten siitä tulikin Topiaksen huone ja siinä vaiheessa työpöytä siirtyi olohuoneeseen. 

Koko kodin kokonaisuuden ja toiminnallisuuden kannalta on kuitenkin parempi, että meillä on erillinen työ-/vierashuone, eli pojat olisivatkin yhteisessä huoneessa. Tämän suunnittelu on aiheuttanut päänvaivaa oikein kunnolla, koska seinät ovat niin usein olleet suunnitelmieni tiellä :oD, joten päädyin pohtimaan pojille kerrossänky vaihtoehtoa, vaikka sitä jostain syystä hieman vierastankin...liian ysäriä kenties?! :oD Onneksi kuitenkin törmäsin Iskun valikoimissa olevaan Meri-sarjan kerrossänkyyn, ja olen oikeastaan jopa aika innoissani tästä, koska ainakin minun mielestäni tämä on kerrossängyksi aika kaunis, vai mitä? Ja vieläpä aivan meidän tyyliin sopivakin. :o)

(kuva: iskukoti.fi)

Poikien kalustesuunnitelma alkaa olla siis aika hyvällä mallilla ja pikkuhiljaa voi siirtyä suunnittelemaan pieniä ihania yksityiskohtia. :o) Tähän palataan varmasti vielä myöhemmin.


Helene

Pionit ja lahja Lexingtonilta


No johan taas vierähti aikaa viime postauksesta. Minulla oli jo tosi hyvä aikomus tehdä tämä juttu jo pari iltaa sitten, mutta kun huomasin kuinka torkahtelin samalla kun muokkasin kuvia, niin ajattelin, että parempi jättää homma seuraavaan iltaan, ettei tule kirjoitettua tänne unissaan ihan mitä sattuu!! :oD Noh, eilen illalla ukkonen sotki suunnitelmat. Tänään sitten tuli tällainen ylimääräinen "vapaapäivä" kun pikku-Topiakselle tuli flunssa. 

* * *

Minun vanhempani kävivät meillä viikonloppuna ja toivat tullessaan nämä ihastuttavat pionit. ♥
Näiden oli päästävä heti paraatipaikalle olohuoneen pöydälle ja Pentikin silkki pionit saivat väistyä hetkeksi sivummalle. Pioneista on tullut minun lempikukkia viime aikoina, ja ah mikä tuoksu näistä tuleekaan. On aivan ihana tulla aamulla yläkerrasta kun koko alakerta tuoksuu pionille!


Ja sitten tämä minun Lexingtonin "mahtiesine" (miksikä minun ihana ystäväni Pia sen nimesi)! Sain tämän aivan ihanan Lexingtonin suuren lautasen viime syksynä läksiäislahjaksi kun lopetin työt Country Whitessa. Sain lahjan Lexingtonilta kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä brändin suhteen ja, että olen kuulemma vain niin huikee tyyppi. :oD 


Tässä vaiheessa on siis minun vuoroni kiittää myös tätä kautta teitä siellä Lexingtonilla, kun te olette niin huikeita, että sain teiltä tämän ihanuuden! :o)
Kiitos. ♥
Lautanen on ollut koko ajan esillä siitä lähtien kun muutimme uuteen kotiin. Olen polttanut siitä kynttilöitä tai sitten se on ollut muuten vain koristeena, niinkuin yleensä, että voin ihastella ja katsella sitä joka päivä. ♥


Pioneissa on niin ihanan pitkä varsi, että huoletti löydänkö kaapeista ollenkaan tarpeeksi korkeaa maljakkoa ettei varsia tarvitse katkoa liikaa. Onneksi muistin tämän maljakon, jonka olen saanut lahjaksi tädeiltäni korkean kukkakimpun kanssa, kuinka huomaavaista. :o)


Aluseksi kukille laitoin tarjottimen, joka on se Tuurin löytö. Sopii tähänkin tarkoitukseen oikein hyvin. :o)


  
Tuoksuvaa tiistaita kaikille! :o)


Helene

5. heinäkuuta 2014

Kesämökin sisustussuunnittelua

Niinkuin jo aikaisemmin kerroinkin, minun ihana asiakkaani Country Whitesta halusi minulta sisustussuunnitelman heidän kesämökkiinsä. Eli minun työpäväni siellä keskellä lomaa ei ollut mikään "ihan muutn vaan" juttu, vaan kävin ottamassa toimeksiannon vastaan. :o) Tämä asiakas on aivan super ihana, hänen kanssaan on taas aivan ihana tehdä töitä. Tein hänelle sisustussuunnitelman heidän kotiinsa viime kesänä.


Mökin tyylinä tulee olemaan "sellainen beach house". Asiakkaani siis ihan itse ehdotti tätä, ja siihenhän minä sitten tartuin. :o) Oh, aika ihanaa! :oD Täällä onkin sitten tutustuttu vanhan Porin Matin kunnostuksen ja maalauksen saloihin, koska sellainen mökistä löytyy ja vastapainoksi selailtu esimerkiksi Riviera Maisonin kuvastoja ja haettu inspiraatiota googlen kuvahaulla ihanista beach houseista...I love my job. ♥ 


Ja ettei asiakkaani tarvinnut lähteä meidän pienestä palaverista ihan tyhjin käsin, niin hän ostikin jo mökkiä ajatellen valmiiksi tämän ihanan Riviera Maisonin rahin. Tähän me ihastuttiin molemmat ja tästä siis lähden suunnittelussa liikkeelle. ;o) Ihana päästä tekemään ihan oikeitakin töitä, hih. ;o)


Tämä "vintage"-mittasuhdeviivain oli minun ukkini vanha, ja nyt se on minun käytössäni. 
Oikea aarre. ♥ 


Tällaista tänne siis kuuluu. :o)
Nyt on ensimmäinen työviikko takana loman jälkeen. Olen ollut ihan toooosi väsynyt joka ilta töiden jälkeen, pientä alkukankeutta ilmeisesti havaittavissa! :oD


Helene

p.s Sain kuin sainkin anoppini houkuteltua sinne Kalajoen loma-asuntomessuille, ja siitä onkin sitten tulossa pieni kuvatulva. ;o)

1. heinäkuuta 2014

Tunnelmallista kesäiltaa

Täällä on ollut tänään tosi kolea ja hämärä päivä, eikä ilta vesisateineen tee poikkeusta. Joten kun tulin töistä kotiin niin ensitöikseni sytytin kynttilän, ja oi miten ihana tunnelma siitä tulikaan. :o)


Tähtiä on kertynyt kotiin jo oikein kivasti. Tämän Lexingtonin metallitähden toin kotiin jo ensimmäiseltä tämän kevään Country Whiten reissulta maaliskuussa. Nyt se on väliaikaiseksi ripustettuna vitriinin oveen, ennen kuin meidän seinäpinnat on saatu viimeisteltyä, ja tähti löytää lopullisen paikkansa sen jälkeen.


Samalla kun ostin sen merihenkisen kaitaliinan Tomaksen synttäreille, ostin tämän tähtisen kaitaliinan, ja tykkään tästä tosi kovasti. 


Tällaisena pimeänä ja sateisena iltana on ihana vain kääriytyä peiton alle pehmeiden tyynyjen sekaan. :o)



Tunnelmallista kesäiltaa siis kaikille!


Helene

30. kesäkuuta 2014

Tähtiä Tuurista

Nyt kun olen päässyt näiden tähtien makuun oikein kunnolla niin niitä on nyt sitten näköjään pakko hamstrata joka paikasta oikein urakalla! :oD Kävimme viime viikolla Tuurin kyläkaupassa ja tein sieltä monta hyvää löytöä.


Puiset lehtikotelot, joissa on (mikäs muukaan kuin) tähden muotoinen aukko selässä. Näitä oli nämä kaksi väriä - harmaa ja valkoinen, ja nappasin molemmat mukaan. Harmaan sävy on todella hyvä, ja nämä ovat niin suloisen näköisiä, että melkein harmittaa etten ottanut näitä useampaa.


Ja sitten tämä ihan tuikitärkeä ovistoppari. Meillä nyt ei varsinaisesti mikään ovi mene kiinni itsestään, että tätä tarvitsisi, mutta se vain oli niin sievä, ja meille niin sopiva, ja kun se vielä huusi niin kovasti hyllyssä, että "osta minut, osta minut", niin enhän minä voinut jättää sitä sinne. :oD


Ja sitten jatketaan vielä samalla "heräteostoksien heräteostos" -linjalla. Nimittäin tämä kyltti. Siinä samassa kun otin tämän kyltin käteeni niin aloin mielessäni asettelemaan sitä meidän eteisen seinälle, ja hyvinhän se sinne sopi, vaikka olin päättänyt, etten mitään pikku krääsää enää esille niin paljoa ripottelekkaan. Ja kun hintaa oli vain vaivaiset 2,50€...sehän on kuin ilmainen!! :oD


Näiden lisäksi mukaan tarttui myös tämä tarjotin, jossa on ihanat köysikahvat. Näitä oli kolmea eri kokoa ja meinasin ottaa ne kaikki (kyllä, mopo meinasi karata käsistä oikein kunnolla), mutta päädyin sitten kuitenkin tähän kaikkein pienimpään kokoon, koska tällaista pientä ei meillä vielä ollut, ja näin parin käyttökerran jälkeen se on osoittautunut oikein käteväksi. :o)


Tässä vielä kyltin "House rules". :o) Ihan kaikkea näistä en allekirjoita, mutta hei, vain 2,50€?!?! :oDDDDD


Tuli muuten ihan tosi hyvä mieli näiden ostosten jälkeen. Koin, että reissu oli oikein onnistunut (?)!! :oD Ja nämä olivat oikeasti varsinaisia löytöjä, koska sain nämä kaikki alle kolmella kympillä!! Aika edullista, sanoisinko. :o)))

Tänään onkin ollut sitten minun viimenen lomapäivä. Tulimme kotiin eilen, ja tänään ollaan taas maalailtu seiniä ja sain vihdoin ja viimein siivottua vaatekaappini, joka jo tursusi oli äyräiden. Kylläpä on taas kiva kun sieltä löytää jopa jotain päällepantavaakin. :oD

Oikein hyvää viikonalkua teille!


Helene

29. kesäkuuta 2014

Päivä Country Whitessa, osa 3.

Niinkuin jo kerroin edellisessä, jätin (minun mielestäni) kaikki ihanimmista ihanimmat kuvat tänne viimeiseen osaan.  Riviera Maisonin, Artwoodin, ja Lexingtonin osasto, ah, oisin voinut jäädä tuonne asumaan! ♥ Sen pitemmittä puheitta, ihastelkaa ja nauttikaa! ♥

















Juu, näitä kun katsoo niin on aivan pakko päästä sinne äkkiä takaisin. :o) 
Pure love. ♥


Helene

28. kesäkuuta 2014

Päivä Country Whitessa, osa 2.

Tässä toisessa osassa hurahdetaan tähtiin, niinkuin minäkin. Olin hieman (mutta vain hieman) myöhäisherännäinen näiden tähtien kanssa, mutta nyt en voisi olla ilman, heh. Kaikki missä on tähti niin on niin ihanaa, hah! :oD


Nämä Bloomingvillen loistolausahdukset vain paranee:
"A balanced diet is chocolate in both hands"
Niin totta! :oD



Näitä tähtipurkkeja ostin kotiin jo edelliseltä Country Whiten reissulta, ja nyt hamstrasin niitä lisää. Loistavia värityskynille, pikku legoille yms. pikku sälälle. Niin tytöille kun pojillekkin. :o) 










Eikös muuten olekkin tosi loistavia pakettikortteja. Jotenkin tosi paljon kivempiä kuin ihan sellaiset perinteiset.


Vielä ihania vaatteita ja asusteita.



Tämä jatkuu vielä kolmannellakin osalla. Sinne olen jättänyt kaikkein herkullisimmat herkut ja kauneimmat helmet. ;o)

Palataan,


Helene