1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi

Niin vaihtui taas vuosi. Meillä oli suunniteltu, että ystävä pariskuntamme tulee meille viettämään uutta vuotta, mutta heidän pienokaisensa sairastui, joten vietimme illan ihan oman perheen kesken kotona. Tosin, saamme ihanat vieraamme vielä piakkoin viikonloppuvisiitille, joten ei hätä ole tämän näköinen. :o)

Vieraiden puuttumisesta huolimatta ilta meni mukavasti. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa, elokuva ja tinojen valamista. Niin, ja mieheni syntymäpäivä oli myöskin eilen, kyllä, vuoden viimeisenä päivänä!! :oD

Meidän pikkuisin nukahti illalla jo todella aikaisin, joten pääsimme katsomaan elokuvaa hyvissä ajoin. Joulupukki toi vanhemmalle pojalla Autot 2-elokuvan, joten sitähän sitä sitten katsottiin. Kävin katsomassa elokuvan 3D version elokuvateatterissa syksyllä hänen kanssaan. Elokuvaa odotettiin tulevaksi kauppoihin todella kovasti, mutta loppujen lopuksi odoteltiin sitä jouluun saakka. :o) Tällä kertaa isikin oli näkemässä sen, ja tykkäsi. Hyvä elokuva onkin, vaikka niin moni kritisoikin sitä liian hurjaksi lasten elokuvaksi. 

Valoimme tinat elokuvan jälkeen. Tomas tykkäsi siitä tosi kovasti. On niin kiva katsella, että minkälaisia kuvioita tinoista muodostuukaan. Tomaksella kävi tuuri, koska yhdestä tinasta muodostui uusi isompi onnea tuova hevosenkenkä! (Kuvassa oikeassa alareunassa)



Koska oli mieheni syntymäpäivä, leivoin kakkua. Pohjana on neljän munan suklaakakkupohja, väleissä daim-kinuskimoussea ja päivänsankarin toiveesta omenahilloa. Päällä kinuskikermaa, pursotukset tavallisesta kermavaahdosta. Pursotuksien päällä sokeri- ja suklaahelmiä. Kirjaimet ja numerot ovat valmiita suklaa koristeita. Kokeilin ensimmäisen kerran tuollaista vohvelirulla reunaa, ja ihan kiva siitä tuli. Nauha ympärille, ja valmis! :o)









Uuden vuoden lupauksena minulla on laihdutuskuuri. Kuulostaa aika kliseiseltä, mutta tämä on todellista. Olen kaksi kertaa aikaisemminkin pudottanut painoani enemmänkin, ja taas se olisi edessä. Minulla on porkkana, täytyy mahtua tiettyyn pukuun silloin kun mieheni valmistuu. Siihen on vielä aikaa puolitoista vuotta, mutta kun laihdutusurakka on suht iso niin aikaa täytyy olla, koska en rupea mihinkään näännytys taisteluun! :oD Lopputuloskin olisi hieman pysyvämpi, mutta se on sitten seuraava tavoite, laihdutetaan ensin! :o)

Nyt kun vuosi on vaihtunut, on ihana ajatella, että ollaan menossa kohti kevättä. Kevät on suosikki vuodenaikani. Säät lämpenevät, aurinko paistaa, kasvit kasvavat ja puhkeavat kukkaan...mmm. :o) No hetki sinne vielä on aikaa, mutta odotin todella tätä vuoden vaihtumista, odotin jopa enemmän kuin joulua, kummallista. Minulla on hyvä kutina, että tästä vuodesta tulee hyvä!

Oikein ihanaa vuotta 2012 kaikille!!


Helene

5 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta sinullekin ja kiitos kommentistasi blogissani. Joo tuo laihduttaminen on minullakin edessä. Kiloja tulee varkain ja keskivartaloon tietenkin. No aloitin jo jumppakauden tällä viikolla ja nyt pitää jatkaa sitä sitkeästi. :) Ihanan kakun olit leiponut namm.

    VastaaPoista
  2. Täällä taas kuikistelen. Hieno kakku! Onko noi vohvelirullat valmiita vai teitkö itse ja onko noi suklaakirjaimet hyvänmakuisia? Onko sulla jotain tiettyä ajatusta ensi tai oikeastaan tätä vuotta mielessä pitäen? ;)

    VastaaPoista
  3. Villa Brickyard: Kiitos, kakku kyllä olikin hyvää. Aluksi pelkäsin, että siitä tulee liian makeaa kaikkine kinuskeineen, mutta ei onneksi kuitenkaan. Sinähän oletkin ollut reipas kun aloitit jo jumpan, itselläni taitaa kyllä tuo lenkkipolku taas kutsua. Täytyy herkutella kakulla vielä kun voi! :oD

    Suvi: Kiitos kiitos. :o) Kylläpäs olikin paljon kysymyksiä tällä kertaa. :o) En tehnyt vohveleita itse vaan ne ovat valmiita, sellaisia suklaa-hasselpähkinä täytteisiä (hyviä!!), suklaakirjaimetkin maistuvat hyvältä. Aikaisemmin olen ostanut niittä saman valmistajan suklaasydämiä ja ne maistuivat hyviltä niin ajattelin, että nämäkin varmaan ovat ihan ok, ja olivat. :o) Mut nyt mun täytyy blondina myöntää, että minä en ihan ymmärrä tuota sinun viimeistä kysymystä (:oD), ajatusta niinkun minkä suhteen?

    VastaaPoista
  4. Hehheee.. Siis, kun kirjoituksessa sanoit, että sulla on kutina, että tästä vuodesta tulee hyvä, niin vain vihjailin, että onkos jotain jo mielessä ;);)

    VastaaPoista
  5. Aaa! :oD Ei ole mitään suurempia suunnitelmia, muuten vain tuntuu siltä! ;o)

    VastaaPoista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥