16. kesäkuuta 2014

Väriä kulmiin


Nyt tulee minun blogihistoriani ensimmäinen kosmetiikkapostaus, hahaa! Kun aloitin blogin kirjoittamisen, ajattelin, että olisin tähän mennessä kirjoitellut näitä jo vinon pinon, mutta toisin kävi. Aihe on lähellä sydäntäni, mutta jotenkin tämän aiheiset jutut ovat jostain syystä jääneet unholaan. Sisustusala on vienyt tämän kosmetologin varmastikin niin vahvasti mukaansa, mutta olen edelleenkin hyvin tarkka kauneudenhoito asioissa. :o)  

Näin ensimmäiseksi, haluan jakaa teille hyvän tuotevinkin kulmaväreistä. Itse en tykkään käyttä kulmakynää lainkaan, vaan suosin enemmän puuterimaista tms. väriä. Sillä saa minusta paljon tasaisemman ja luonnollisemman lopputuloksen. Kun keväällä lähdin etsimään uutta kulmaväriä, niin pian huomasin, että se ei ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Halusin nimenomaan yhden värin, yhden napillisen väriä, en mitään palettia, josta löytyy jos vaikka mitä sävyjä ja vielä highlightit päälle ja vaikka mitä, koska lopputuloshan on se, että sellaisesta paletista tulee käytettyä vain sitä yhtä ja samaa sävyä ja loput menevät ihan hukkaan, joten miksi laittaa rahoja sellaiseen. Etsinnöissäni kuitenkin löysin loppujen lopuksi tämän ihan huipun puuterimaisen geelin Helena Rubinsteinin valikoimasta.


Paketissa tulee siis yksi pieni kaunis lasipurkillinen puuterimaista geeliä ja sivellin.


Toinen ongelma, joka minulla näin vaaleana on, että kulmavärit ovat usein liian tummia, mutta tämän geelin sävy on täydellinen just eikä melkein. Tässä kuvassa tämä tosin näyttää hieman todellista vaaleammalta.


Kulmaväri on siis koostumukseltaan hyvin puuterimaista geeliä, joka levittyy todella hyvin. Mukana tuleva sivellin on laadukas, sopivan jämäkkä, mutta ei liian kova. Tämä tuote on myös vedenkestävä, joten näin kesä käytössä aivan paras. :o) Tuote on myös todella, todella riittoisa. 


Hallittu kaaos minun "meikkauspisteessä"! :oD Kuvassa näkyy myös muutamia muita minun luottotuotteita, jotka tulen myös esittelemään teille. 


Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat kulmaväristä. Minulla on useimmiten kulmissa kestoväri, joten senkään takia en tarvitse kulmiin enää lisätummuutta.

Kuva ennen meikkausta:
Minulla on ripsipidennys. :o)


Valmis. Kulmat laitettu, sekä muu meikki:


Tämä oli Kevät-messujen rakennus päivän aamu, ensimmäinen työpäivä silloin huhtikuun Helsingin reissulta. :o) Loppuun vielä pieni fiiliskuva päivän asusta. :o)


Mitäs piditte tällaisesta "uudesta" jutusta täällä? 
Ovatko kosmetiikka-aiheiset jutut kiinnostavia jatkossa? :o)

Palataan taas pian! Nyt saa jo melkein laittaa rastin seinään, että olen saanut kirjoiteltua tänne jopa ihan kahtena päivänä, tai yönä peräkkäin! :oD


Helene


6 kommenttia:

  1. Jee, lisää näitä! Ja jos viitsit, niin tutoriaalit kiinnostavat minua myöskin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla, että tykkäät! :) Joo, niissä tutoriaaleissa onkin oma hommansa :D, mutta pistetään korvan taakse. :)))))

      Poista
  2. Hyvältä vaikuttaa, minkä hintainen tuote on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nyt en ihan tarkkaan muista, mutta se oli n. 50-60€.

      Poista
  3. Ostin tuotteen sinun innoittamana, toimii :) Samalla kuulin myyjältä, että tuote lopetetaan, eli kannattaa "hamstrata" tuotetta varastoon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, että sinäkin tykkäät.
      Oi voi, harmillista, että lopetetaan, täytynee siis käydä hamstraamassa, kiitos vinkistä! :o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥