8. kesäkuuta 2014

Tomaksen 8v. synttärit


Synttärikekkereistä on aikaa jo kuukausi, mutta parempi myöhään kuin ei milloikaan, eikös niin? :o)

Synttäreiden teemana oli tähdet ja merihenkisyys. Kutsut askarreltiin itse ja kerrankin kaikki askartelutarvikkeet oli valmiina, eikä mitään tarvinnut ostaa lisää. Ostin nämä meri- ja rannikkoaiheiset paperit Sinellistä syksyllä Helsingistä, juuri ennen meidän muuttoa. Ne olivat niin kivoja ja ajattelin, etteivät ne kuitenkaan ole turha ostos vaikkei niille juuri silloin ollut mitään tiettyä käyttötarkoitusta. 




Tomas toivoi suklaakakkua ja sen hän myös sai. Koristelin kakun valmiilla suklaatähdillä ja tein helpon, teemaan sopivan lippunauhan.


Synttärikattausta. Kertakäyttö astioilla mentiin ja se osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Helppo siivota ennenkuin kaverisynttäreiden jälkeen tuli vielä aikuisvieraita. Tähtiservetit löytyi lähikaupasta.


Kakku kynttilöineen päivineen. Kynttilöiden asettelussa saikin olla tarkka, ettei mikään ole paperisen lippunauhan alla! :oD 


Lisäksi tarjolla oli, sekä isot, että pienet cup caket, juustokakkua, suklaapikkuleipiä ja muita aiheeseen kuuluvia pikkupurtavia. :o)


Hulinaa ja vilskettä riitti ja synttärisankari oli oikein tyytyväinen juhliinsa. :o)


Helene

3 kommenttia:

  1. Sulla on aivan ihana blogi. Sen lukeminen piristää kivasti omaakin arkea. Myös sisustusvinkit ovat aivan ihania, niistä saa hyviä ideoita. Minunkin siskoni mies on käynyt armeijan, mutta ei hänellä koskaan noin hienoja univormuja ollut kuin sinun miehelläsi. Mukavaa ja aurinkoista kesää koko teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos ihanasta kommentistasi. Kiva kuulla, että pidät blogistani ja inspiroidut siitä. :o) Univormut ovat kyllä aina niin ihania, hih. Ihan pelkästään armeijaa käymällä varusmiehillä niitä ei ole, vaan ovat univormusta, upseerin arvosta ja työtehtävästä riippuen kantahenkilökuntaan kuuluvan työ- ja/tai juhla-asu. :o)

      Poista
    2. Ja oikein mukavaa ja aurinkoista kesää myös sinulle!

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥