19. elokuuta 2012

"Uusi" ruokapöytä

Mainitsin aikaisemmin, että meinaan käsitellä meidän ruokapöydän uudelleen ennen muuttoa, ja niin teinkin. Se ei käynyt ihan käden käänteessä niinkuin aluksi ajattelin...se oli niin suurtöistä etten ihan heti samanlaiseen hiontaurakkaan ryhdy, mutta lopputulos on NIIN loistava (ainakin omasta mielestäni), että kaikki oli kyllä sen arvoista!


Halusin pöydän pinnasta harmaan/greigen, mutta en halunnut kuitenkaan maalata sitä. Pöytä on massiivikoivua, ja alkuperäinen pinta oli petsattu pähkinän sävyllä. 


Tuolista näkyy pöydän alkuperäinen väri, synkkä tummanruskea siis.


Olin etsinyt jo aikaisemmin pöydälle sopivia tabletteja, mahdollisesti muovisia, mutta kivannäköisiä ja oikean värisiä niiden minun Pentikin paperinarutablettien tilalle. Ne Pentikin paperinarutabletithan ovat tosi ihanat ja juuri oikeansävyiset greiget, mutta ne ovat niin vaivalloiset puhdistaa jos, ja KUN (varsinkin lapsiperheessä) ne likaantuvat käytössä. Löysin nämä ihanat tabletit Askosta. Olin anoppini kanssa Jyväskylässä shoppailemassa Kodin 1:ssä ja Askossa niin bongasin nämä ihanuudet sillä reissulla. Ja alennusmyyntiaikaan nämä olivat tarjouksessa puoleen hintaan! Värejä oli useita, mutta arvatenkin nämä löysivät tiensä minun ostoskoriin. :o)


Miten pödästä sitten tuli harmaa ilman maalausta....vahalla tietenkin! Löysin tämän vahan jo viime syksynä joiltakin rakennus-messuilta Joensuusta, ja ostin tätä silloin, tarkoituksena vahata itse tekemäni tv-taso. Kyllä tv-tasokin on käsitelty tällä, mutta niin on ruokapöydän kansikin! Kyseessä on siis Liberonin Bloom-puuvaha, sävy tuohi. Tätä myyvät rautakaupat ja Prismat, joissa on rautatavaraosasto. Omat lisäpurkit ostin Joensuun Prismasta. 

Pidin ajatuksesta, että puunsyyt jäävät näkyviin, niin siksi valitsin tämän vahan maalin sijaan.


Työ alkoi sillä, että hioin pöydän kannen puupaljaaksi. Voi ettien että mikä homma!!! Aluksi ajattelin, että kyllähän se petsi lähtee hyvin vaikka käsin hiomalla, mutta onneksi kuitenkin tuli mieleen, että homma saattaisi sujua helpomminkin hiomakoneella. Mutta sillä hiomakoneellakin työ oli aika hankalaa ja aikaa vievää! Petsihän imeytyy puun eri kohtiin hieman eri tavalla, niin hiomalla se ei lähtenyt täysin kokonaan pois, vaan se jäi puuhun paikoitellen. Se ei kuitenkaan haitannut, koska ajattelin, että kun vaha kuultaa hieman läpi niin sävyn epätasaisuus voi olla ihan tosi kivannäköinenkin. Ensimmäisessä kuvassa tämä näkyy parhaiten. Lopputulos oli siis tosi kiva. :o)


Pöydän jalat maalasin valkoiseksi. Ruokapöydän tuoleille en tehnyt mitään, koska aion tehdä niihin tuolinpäälliset.


Kangaskin on jo ostettu valmiiksi. Väri oli oikea löytö! Ja täytyy kyllä itseään taputella päähän loistavasta väri muistista, koska minulla ei todellakaan ollut kangasostoksilla mukana pöytätabletteja tai vahaliuskaa johon kangasta olisi voinut verrata. Lisäksi valkoisesta kankaasta tulee tuolin selkänojan ympäri menevä nauha. 


Molemmat kankaat ovat Eurokankaasta. Harmaa kangas on nimeltään Loneta, 50% polyesteriä ja 50% puuvillaa, jossa on valmiiksi likaahylkivä teflon-käsittely. Valkoinen Harmonia on pellavan näköistä ja tuntuista, mutta silti 100% polyesteriä. Miksi siis ostaa vain pellavan näköistä kangasta? No hinnan takia tietenkin!! Tämä "kopio" maksoi ainakin kolme kertaa vähemmän kuin aito pellava! :oD


Tässä vielä sävyt vieritysten: tabletti, pöydän pinta, tuolinpäälliskangas ja nauhakangas, tykkään!! :o)


 Tänään minun ystäväni kosmetologikoulun ajalta tuli käymään meillä, meidän uudessa kodissa ensimmäistä kertaa, ja hän toi tupaantuliaislahjaksi tämän ihanan lahjan. Pentikistä, koska tietää minun pitävän suurinpiirtein kaikesta mitä siellä on. Ja täytyy sanoa, että tämä lahja meni kyllä nappiin kaikilta osin! Kiitos vielä A!! <3



On kuin tehty meidän "uudelle" pöydälle, vai mitä? ;o)


Sisustelu on vielä hieman vaiheessa täällä, mutta kunhan tässä pääsee taas rahan makuun kun palkka alkaa juosta niin voi alkaa tekemään uusia hankintoja mitä on suunnitelmissa!! :oDDDD

No joo, leikki sikseen. :oD Täytyy kuitenkin laittaa myös näitä hieman "vaihe"-kuviakin, että pääsette näkemään myös muutoksen mitä uudet jutut saavat aikaan. Yksi asiakin olisi tähän ruokailutilaan liittyen mihin voisin tarvita teidänkin apua, mutta teen siitä oman postauksensa vaikka huomenna. 

Parveke kalusteet ovat muuten jo osin öljytty, ja niistä tulee kyllä tosi kivannäköiset. Aluksi mietin, että mitäköhän siitä harmaasta sävystä tulee kun alkuperäinen sävy on aika tumma, mutta hyvät niistä tulee! :o) Kiitos miehelleni, joka tekee niiden pintakäsittelytyön tällä kertaa. Itsehän siis maalailin niitä lipastoja yms. vielä ennen muuttoa! Niistä lisää myöhemmin. Teen uuden parvekepostauksenkin kun kaikki kalusteet on öljytty.


Helene

14 kommenttia:

  1. Todella kaunis pöytä ja valitsemasi sävyt myös! Lahja kruunaa koko komeuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lahja tosiaan oli aivan loistava. :o) Pöytä tummanruskeana pisti minun silmään niin pahasti jo kauan, nyt on niin helpottunut olo kun sai tehtyä sille jotain! :oD

      Poista
  2. Onpas hieno lopputulos! Odotan innolla näkeväni kuvia tuolihupuista. Onko sulla kaavat minkä mukaan teet?

    Minä tykästyin myös tuohon Bloom puuvahaan,kaiken lisäksi taisi olla aikalailla luomuvahaa?
    Vahasin poikien sängyt mustaksi ja niistä tuli kivat. Pinta on ihanan silkkinen.
    Täytynee tehdä jossain välissä tehdä postaus poikien huoneesta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kova työ siinä olikin. Ei tosin siinä vahaamisessa tietenkään, koska se levittyi niin hienosti, mutta se hiominen...argh! :oD Pinta on kyllä tosi kivan tuntuinen. Paljon pehmeämmän ja lämpimämmän oloinen kuin alkuperäinen petsattu pinta.

    Odotan itsekin, että näen joskus valmiin kuvan tuolin hupuista!! :oDDD Ompeluprojekti nimittäin antaa odottaa itseään. Ei siinä mitään jos pitäisi tehdä yksi, mutta kun niitä täytyy tehdä kuusi. Itse en ole kuitenkaan mikään "himo-ompelija" niin jo tuo määrä on paljon. Minulla ei ole mitään tiettyä kaavaa, vaan teen niistä aika yksinkertaiset, mutta luulen, että lopputulos on silti tosi kivannäköinen, tai niin ainakin SUUNNITTELIN. :oD Näin alkuun kehtuuttaa ihan kamalasti jo pelkkä kankaiden leikkaaminen.

    Mutta kyllä se tästä, pikkuhiljaa. :o)

    VastaaPoista
  4. Pellavan näköisessä kankaassa on sekin hyvä puoli että se ei rypisty läheskään niin helposti kuin aito pellava :-)
    Onpa ihanan värinen pöytä! Onnea ja kaikkea hyvää uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, "feikki"pellavassa on se hyvä puoli, mutta joskus olen halunnut ostaa pellavaa myös sen rypistymisen takia, ja silloin nuukuuksissani aidon pellavan hinta tuntui kovalta, niin myyjä sanoi, että tästä tästä "feikki"pallavasta tulisi sellainen ryppyinen jos sen pesee 60 asteessa, MUTTA sitä ei saa sen jälkeen enää ikinä suoraksi silittämälläkään. Joten myyjä ei suorastaan sitäkään suositellut. :oD

      Pöydästä tuli kyllä tosi kiva, pidän tästä meidän pöydästä nyt enemmän kuin koskaan!

      Kiitos onnitteluista! :o)

      Poista
  5. Minkälainen tuo vaha on käytössä eli kestääkö ihan normaalisti käyttöä/puhdistusta?
    Minulla pähkinäinen ruokailuryhmä odottaa tuomiotaan,remontti on tulossa joten jostain pitäisi tingata,kalusteissa kun niitä on jo mutta ovat vain väärän värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Vaha on ollut tosi hyvä, ja kestää normaali käyttöä ja puhdistusta. Purkin kyljessä kerrotaan puhdistusohjeeksi pelkkä vesi. Se on riittänyt hyvin. Voin suositella lämpimästi. Vahapinta on lämmin ja samettisen pehmeä. :o)

      Silloin kun muutimme, muutossa pöydän pintaan tuli jostakin musta viiru, jota mieheni alkoi puhdistamaan ihmesienellä, joka kovasti hangaten kulutti myös vahapinnan osin siltä kohti, joten sen käyttöä en suosittele! :oD

      Tiedän tunteen kun tummat kalusteet alkavat näyttämään ihan vääränlaisilta, joten maalaus ja vahausintoa sinne! :o) Meillä olisi vielä yksi vitriini maalattavana, joka on odottanut uutta maalipintaa viime kesästä asti! :oD

      Poista
  6. Hei, iso kiitos postauksesta! Muutenkin blogisi on aivan ihastuttava!

    Itsellä myös ahdistava pähkinän sävyinen ruokaryhmä kotona.. Ajattelin kokonaan valkoisella vahata, mutta toi harmaa on niin magee, että ehkä pöytä saakin sitä pintaansa. =P Saas nähdä miten käy, kun tapana on usein tehdä lopulliset päätökset vasta kaupan hyllyillä. Minkä verran tuota vahaa sait menemään? ja oliko tosiaan niin, että vuorokaudessa kuivui koko pöytä? Jännittää myös hiomishomma, kun en haluaisi pilata pöytää, eikä oikeastaan mitään kokemusta hiomakoneen käytöstä. =/ Tulipa pitkä viesti.. Oikein hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Emma, kiva kuulla, että tästä postauksesta on ollut sinulle hyötyä. :o)

      En ollut itsekään käyttänyt hiomakonetta suuremmin ennen tätä pöydän kannen hiomista ja täytyy sanoa, että itsekin jännitin, että kuinkahan tässä käy, mutta hyvin kävi. Ajattelin itse, että jos menee pilalle niin ainahan sen voi sitten maalata. :o)))

      Voi nyt en enää muista, että miten paljon vahaa meni, mutta luulen, että jos ostat tätä vahaa sen isomman purkin niin siitä riittää kahteen käsittely kertaan. Vaha kyllä kuivui aika nopeasti, mutta nyt en muista tarkkaan (sitäkään :oD) kuinka nopeasti. Ei se pöytä hiomalla ihan äkkiseltään pilalle mene kunhan ei ota liian karheaa hiomapaperia, ettei jää rantuja, mutta nekin saa siloteltua kun hioo sen jälkeen hienommalla karheudella. Onhan pöytäsi kuitenkin massiivipuuta? Ettei viilupintainen? :o)

      Poista
    2. Niin ja hyvää uutta vuotta myös teille! :o)

      Poista
  7. Kiitos vastauksesta, on kyllä massiivipuuta tottakai. Huomenna alkaa hiontahomma, kyllä jännittää. Voin laittaa valmiin kuvan sitten mun blogiin Tomuenkeliin, jos saan urakan joskus valmiiksi.. :P

    VastaaPoista
  8. Kiitos. Sain kuin sainkin oman urakkani valmiiksi. Lopputuloksen voit kurkata osoitteessa tomuenkeli@blogspot.fi

    T: Emma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva kuulla, että olet saanut projektin tehdyksi!Tämä minun vastaukseni tulee nyt niin viiveellä, mutta käyn kyllä heti katsomassa lopputuloksen kun ehdin. :o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥