13. elokuuta 2012

Muutto, niin UUTEEN kotiin

Tässä postaus mitä kaikki ovat niin kovasti odottaneet! :oD Pahoittelen viivettä, mutta tähän löytyy ihan pätevä selitys. Hukkasin muutossa piuhan jolla kuvat siirretään kamerasta tietokoneelle!! Muistin kyllä, että olen sen johonkin pakannut, mutten voinut muistaa minne!! Miettikää, aivan kamala tilanne!!! Mutta nyt se onneksi on löytynyt ja pääsee bloggaamaan kunnolla! Materiaalia on kertynyt tässä reilun viikon aikana aika hyvin. :o)

Aloitetaan kuitenkin muuttopäivästä, joka valkeni Pohjois-Karjalassa hyvin harmaana ja sateisena.


Liikkeelle päästiin ihan hyvissä ajoin, ja tässä meidän tavarat matkaavat kohti uutta kotia. Lähtiessä mieli oli tosi haikea, mutta samalla niin innostunut kaikesta uudesta mitä kohti oli menossa.


Kun alkumatkan haikeasta surkuttelusta oli päässyt yli, hyppäsin meidän muuttoauton kyytiin ja sain hieman muuta ajateltavaa. Tähän tarkoitukseen meidän muuttoauton kuljettaja oli niin loistoseuraa ettei muusta väliä. Minun hyvä ystäväni, mieheni työkaveri (ja hänenkin hyvä ystävä luonnollisesti myös :oD), ja meidän pikku Topiaksen kummisetä T, kiitos kaikesta tuona päivänä!!!! Olet niin huippu!!


Kun saavuimme perille, aurinko paistoi ja lämmintä oli sellaset n. 25 astetta. Mieheni serkku, joka tuli auttamaan muutossa, toivottikin halauksen kera tervetulleeksi etelään, niin mukavaa!! :o)

No sitten se meidän UUSI koti, niin todellakin uusi!! Muutimme kerrostaloon tosi kivalle seudulle. Kerrostalo on valmistunut tänä kesänä ja olemme meidän kodissamme aivan ensimmäiset asukkaat, huippua!! Kaikki on niin uutta ja kiiltävää... 








Tosi monia ystäviä, sukulaisia ja tuttavia tottakai kiinnostaa (ja mikseipä nyt muitakin) minkälaista seutua tämä nyt on missä asumme ja minkälaisia näkymiä meidän ikkunoista on ulos, joten tässä pari kuvaa. 



Tässä vaiheessa joka ikinen lukija varmasti on niin pettynyt, ettei uudesta kodista ollut mitään kokonaisvaltaisempaa kuvaa, mutta malttakaa vielä hetki, kyllä niitä tulee! Nimittäin olen ollut viikon aikana T-O-D-E-L-L-A tehokas (flunssasta huolimatta), niin tehokas, että kaikki meidän muuttolaatikot ja pussit ja nyssäkät on purettu!! Nyt voi keskittyä vain sisustuksen hienosäätöön yms. kivaan. Tämä vaihe tosin saattaa kestää hieman, koska minä en ihan tähän muuttoon saanut kaikkea uutta mitä olisin halunnut (esim. uusi sohva, ja kaikkea muuta yhtä vaatimatonta! :oD), mutta kaikki aikanaan. 

Kuulemisiin


Helene

6 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin!!! Hyvältä kuulostaa ja näyttää, jään odottelemaan uusia paljastuksia.

    VastaaPoista
  2. Löysin sinun blogisi ja vaikuttaa mielenkiintoiselta, pitää alkaa seurata :) Mielenkiinnolla odottelen uuden asunnon kuvia. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ja kiva kun löysit tänne! :o) Uusia kuvia on tulossa pikapuolin.

      Poista
  3. Vau, uuteen asuntoon on kiva muuttaa! Tämä mun uusi koti on myös upouusi ja valmistunut tänä kesänä myös :) Melkein tekisi mieli kysyä, missä uusi kotinne sijaitsee (en saa kuvista aluetta päähäni), mutta en usko että haluat sitä näin julkisesti paljastaa blogissasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset! :o) Sainkin sen käsityksen sinun blogiasi lueskellessa, että asuntosi on uusi. Uutta asuntoa on kiva päästä sisustelemaan. :o) Noh, eihän tämä meidän asuinpaikka nyt mikään salaisuus ole, mutta en ehkä sit kuitenkaan sitä täällä (vielä ainakaan) paljasta. ;o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥