1. marraskuuta 2012

Uusi puku ja asusteita

Löysin itselleni tosi ihanan puvun! :o)

Sovitin tänään hyvin monta pukua, paljon erilaisia, mutta viimeinen sovittamani puku oli se "the ONE"!

Päädyin lopulta siihen, mistä huomasin kaikista eniten haaveilevani....VALKOISEEN iltapukuun, se on niin ihana! Löysin samasta paikasta myös siihen sopivan tosi kiva pikkulaukun. Lisäksi 
laitan puvun kanssa jo aikaisemmin minulla olleen beigen värisen, pienen pitsi boleron.



Puvun etuosassa on hieman helmiä ja paljetteja.



Tässä laukkulöytö, aivan huippu ihana!! 


Todennäköisesti laitan myös "vanhat" korut, jotka ostin alkuvuodesta Karjalan Jääkäripataljoonan perinnepäivän juhlaa varten. Sopivat tähän kokonaisuuten kuin nenä päähän. :o)




Tänään tosiaan kävin myös kynsihuollossa. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa eläessäni akryylikynnet. Aikaisemmin kynnet on tehty geelillä, mutta nyt kynsihuoltaja vakuuttelin niin kovin, että akryyli on parempi niin päätin kokeilla. Tähän mennessä ainakin olen tykännyt tosi paljon. 

Kynsissä on valkoinen glitter kärki ja molemmissa nimettömissä ihana 3D-kukka, joiden keskellä on timantti. Minulla ei myöskään ole koskaan ennen ollut tällaista 3D-kukkaa, ja tästä tuli heti minun suosikki, niin kaunis se on! :o)






















Tässähän ei näy puku vielä kokonaisuudessaan, mutta tämän perusteella, mitä pidätte valinnastani? :o)
Itse tykkään ihan mielettömästi!!!
<3 <3 <3


Helene

12 kommenttia:

  1. Aivan ihanan puvun olet löytänyt....ja EteläSuomessa taitaa olla nuo mahdollisuudetkin erilaiset kuin täällä Pohjois-Karjalassa...on se mahtavaa,kun saat pukeutua iltapukuun...se on harvojen mahdollisuus...
    Tervetuloa vain tänne kotiseuduillesi juhlimaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiitos tervetulo toivotuksista, se lämmitti mieltä. :o)

      Kyllähän täällä puvuissa valinnan varaa riittää, jopa niin paljon, että oli hieman hankalaa päättää, että mistä sitä edes lähtee etsimään. Siinä mielessä se kotiseutu oli helpompi kun on vain muutama pieni paikka mihin mennä. :o)

      Kyllä olen todella onnekas kun meillä on tällaisia juhlia, vieläpä joka vuosi! :o)

      Poista
  2. Nätti puku. Tosi hienot kynnet, mutta noilla ei paljon taloustöitä tehdä... ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Täytyy kyllä nyt sanoa, että mikään homma ei ole kynsien takia jäänyt tekemättä. Kyllä näillä voi tehdä ihan kaikkea ja ovat myös aika kätevät, koska ovat moninkertaisesti luonnollista kynttä kestävämmät. Nämä eivät mene rikki!! :oD Ja ovathan nämä myös niin paljon huolettomammat kuin luonnolliset kynnet koska näitä ei tarvitse lakkailla yms. Ovat siis aina hyvännäköiset! :o) Suosittelen!

      Ja vielä tarkennukseksi, juuri äsken tiskailin, pesin vessa ja muutenkin siivosin, ja kynnet näyttävät edelleen yhtä hyvältä kuin sitä ennenkin. :oD

      Poista
  3. Näyttää aivan ihanalta. Katsotaan toimiiko mun kommentointi nyt, yrittänyt oon monen monta kertaa ... mutta siis aivan ihana puku ja asusteet ja kynnet. Minkä hintaiset nuo kynnet on? Mulla töissä kynnet menee tosi huonoiksi mutta jos nuo on omaa kynttä vahvemmat ni vois ehkä toimia jos ei niin kovin pitkinä ottais ;)!? Juhliin sitä aina kaipais kauniimpia kynsiä kuin omat tynkäni, kauankos nuo kestää ja mitä huoltoa vaativat? Oisitpa tehnyt koko toimenpiteestä oman postauksen, vaihevaiheelta :)?

    VastaaPoista
  4. Kiitos. :o) Kyllä, tosiaan, nämä kynnet kestävät melkein mitä vain. Minulla itsellänikään ei koskaan ole kovin pitkät kynnet. Minulle tehdään yleensä se kasvaneen kynnen osa huijaamalla pidemmäksi. ;o)Eli ranskalaisessa manikyyrissä valkosen raja tehdään todella alas. Uudet rakennekynnet maksavat varmaankin n. 65-90€. Huollot 45-75€. Hinnoissa on aika suuret erot riipuen paikasta ja paikkakunnasta.

    Täällä pääkaupunkiseudulla erot ovat todella suuret eikä hinta aina takaa laatua. Ensimmäistä kertaa kun kävin täällä asuessa huollattamassa kynsiä niin lopputuloksena oli elämäni kamalimmat kynnet ja huolto maksoi maltaita! Nyt kokeilin uutta paikkaa ja huolto maksoi melkein puolet vähemmän ja sain elämäni parhaimmat kynnet. :o)

    Kynsiä tehdään kahdella eri tapaa, on joko geelikynnet tai sitten akryylikynnet. Geeli kovetetaan huollossa UV-valolla kun taas akryyli ei vaadi sitä. Itse en vielä kovin paljoa osaa verrata näitä, koska itselläni on nyt ensimmäistä kertaa akryylillä tehdyt kynnet kun sitä ennen ne on aina tehty geelillä. Jotkut sanovat, että akryyli on parempi ja kestävämpi, mutta toisaalta geeli on hiukan joustavampi jos kynsi esim. töksähtää johonkin.

    Uudet kynnet, ensimmästä kertaa tehdyt eivät (ainakin minun kokemuksen mukaan, mutta tästäkin on tosi kauan) aina kestä yhtä hyvin kuin uudelleen huollatetut kynnet. Voi valmistautua siihen, että huoltoon täytyy mennä jo kolmen viikon päästä. Normaali huoltoväli on varmastikkin se 4 viikkoa, mutta itselläni se voi olla jopa 8 viikkoa. Eli kynsiä käydään huollattamassa oman tarpeen ja kynnen kasvuvauhdin mukaan. Minulla on ollut tällaiset kynnet jo useamman vuoden enkä varman enää osaisi olla ilman. :o)

    Olen menossa seuraavaan huoltoon jo kolmen viikon päästä, koska meillä on ne Prikaatin juhlat niin haluan, että kynnetkin ovat silloin tip top. ;o) Voisin silloin kokeilla kuvata huollon vaihe vaiheelta. Hyvä idea. :o)

    Hyvä, että nyt pystyt kommentoimaan. Olen muuttanut sitä vähäsen, liekkö siitä johtuu? Toivottavasti kovin monella muulla ei ole ollut samaa ongelmaa ja, että sinäkin pystyt jatkossakin jättämään kommentin käydessäsi. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mun kommentti näkyy täällä, luulin että se ei taaskaan lähtenyt mutta satuin aukaseen tuon kommenttiboksin ni täällähän se :D! Kiitoksia vastauksesta helene, tuon nimmarin taakse kätkeytyy muuten minä...miehesi serkku...:)p-i-a :D, en tiedä näkyykö se sulle muuten mutta nytpä ainaki tiedät :D

      Poista
    2. No hei Pia! :oD Enhän minä tiennyt, että sinä se siellä kirjoittelet. Minulle näkyy vain tuo nimimerkki jolla kirjoitat, ei muuta. Kiva kun kerroit. :oD

      Tämä kommentointi on kyllä jännä juttu, muistan kun itse ensimmäisiä kertoja kommentoin mitään blogi-juttuja niin joskus se onnistui ja joskus ei, ja toimimattomuus oli muuten ihan kamalan ärsyttävää! :oD Joskus saattoi vaikuttaa se, ettei ollut juuri sillä hetkellä kirjautunut sisälle kun yritti kommentoida. Ja sinä ilmeisesti olet tehnyt uuden profiilin, jolla nyt voit kommentoida? Mutta sitten minulla on pari ystävää, jotka ei pysty kommentoimaan ilmeisesti edes anonyymina...kummallista.

      Onneksi se sinulla nyt kuitenkin onnistuu, hip hei! :oD

      Poista
  5. Odotan kovasti jo kuvia sinusta täydessä juhlalookissa! Mutta miksi laitat tuon pitsiboleron, lyön vaikka vetoa, että olisit superkaunis ilmankin! Vai onko tässä joku PV:llä suuri koodikoodisysteemi, että olkapäät pitää olla peitossa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :oD Repesin! Siis PV:llä ei ole olkapäiden suhteen mitään koodikoosisysteemiä! :oD Ja siis ihan hyvä pointti...kyllähän varmasti MINÄ olisin ihan superkaunis ilman boleroakin, mutta tämän mun löllö olkapään ja käsivarsien seutu ei!! :oD Joten, ihan out of question!! :oD

      Poista
  6. Ihania pukuja! Ja nuo kynnet ovat tosi hienot! Oikein ihania juhlia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos paljon! Mukavaa kun tulit vastavierailulle. :o)

      Odotan itse juhlia tosi kovasti ja jos yhtään on edellisiin vuosiin uskomista niin juhlista on tulossa oikein ihanat, toivottavasti ainakin! :oD

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥