23. marraskuuta 2012

Kampaajalla

Tämä postaus ei oikeastaan liity kuitenkaan hiuksiin mitenkään, mutta on vain nyt niin mahtava tilanne, että läppäri on mukana ja kampaajalla langaton netti, joten on aikaa bloggailla, hah! :o) Nimittäin, luin täällä uusinta Talo&Koti- lehteä, jonka kansi veti huomioni heti.


Ja kun avasin lehden niin sieltähän löytyi jotain tuttua. Tämä ihana koti kuuluu Tuirelle, joka pitää blogia Kuulasta ja kepeää. Käykääpä katsomassa, ja ihastukaa! :o)


Tämän lehden kaunista kantta vasten oli hyvä kuvata minun uudet kynnet, jotka huollatin eilen aamulla.


Tällä kertaa kynnet ovat tehty geelillä, akryylin sijaan, koska pitemmän päälle en pitänyt niistä edellisistä, koska kerran töksäytin kynnen ja se katkesi, joten puheet geelin joustavuudesta on siis aivan totta, koska ei minulla aikaisemmin ole kynnet katkeilleet vaikka niitä silloin tällöin tökinkin milloin minnekkin.



Ranskalainen valkoinen kärki on tällä kertaa tehty tuohon päälimmäiseksi, yleensä se on tuolla kaiken alla, jolloin glitterit yms. tulevat siihen päälle, mutta nyt ne jäävät osin alle. Jännää vaihtelua, joka kaipaa hieman totuttelua, hih. :o)


Nyt on hiukset värjätty ja alkaa kampauksen teko, jei! :o)

Oih, tämä on kyllä niin luksusta, istua kampaajan tuolissa, blogata samalla ja kuppi kuumaa kahvia, ja pullaa!! ♥


Helene



4 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet <3 Oikein kauniit ja tyylikkäät.
    Itse olen laitattanut geelikynsiä yli vuoden (tällä hetkellä tauko) ja tykkäsin kovasti. Kertaakaan en tainnut saada katkeamaan, vaan pysyivät hyvin.

    Ihastelin samaisesta lehdestä koteja ja täytyy sanoa, että upeita ovat!

    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia. Nämä kynnethän tosiaan oli tosi ihanat juhlassa, mutta minullahan on ollut nämä kynnet vasta vähän reilun viikon, ja alkavat jo nyt hajoilla! Täytyy siis taas uudestaan etsiä uusi paikka, josta saisin oikeasti kunnon kynnet. Ei minullakaan ole koskaan aikaisemmin katkennut kynnet tai alkanut muuten vain rapistumaan jo viikossa. Mutta jos sitten se seuraava paikka olisi SE oikea. :o)

      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne! :o)

      Poista
  2. Kaunis postaus! Kiva kuulla, että inspiroiduit kodistani. Kiitos!
    Sun kynnet näyttää tosi hyvälle mun joulukuusessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuire! Niinpä muuten näyttääkin!! :oD Postipoika oli tuonut ko. lehden kotiinkin meidän reissun aikana, joten olen saanut lukea ja keskittyä siihen ihan ajan kanssa. :o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥