18. kesäkuuta 2012

Uudet silmälasit


Vihdoinkin, sillä nämä olisi pitänyt hankkia jo vuosi sitten, mutta en silloin löytänyt mieleisiäni kehyksiä niin se sitten jäi. Kröhöm...en ole yhtään nirso! :oD Minulla on kahdet lasit, kauko- ja lukulasit. Juu, olen sen verran "mummo", että tarvitsen lukulasit erikseen. :o) Tai siis oikeasti ongelma on siinä, että plus-näköisenä jatkuvan käytön laseihin ei voi laittaa niin paljon plussaa kuin tarvitsisi, koska niillä ei näkisi kauas, niin sitten täytyy olla  vahvemmat lukulasit erikseen.

Jatkuvassa käytössä minulla on tällaiset Revlonin "kristallit". Pidän näistä aivan mielettömästi juuri siksi, ettei nämä ole minkään väriset ja ovat vaaleat.

Tässä kuvassa näkyvät myös uudet hiukset, jotka ovat taas tosi vaaleat, (tässä välillä ne olivat hieman tummemmat ja jotain katastrofaalista minä niille itsekin aiheutin niin en sen takia niistä hirveästi tänne sitten kirjoitellut! Älkää kysykö enempää!! :oD) ja ne ovat liukuvärjätty hieman tummemmaksi alta. 



Lukulaseina minulla ovat tällaiset söpöiset ruusulasit. :o) Kehykset ovat Orumin viime kevään mallistosta. Näissä on juuri tällainen ihana greigen sävyinen kehys ja valkoinen aisa. Nämä ovat tosi kauniit, ja syy siihen miksi en halunnut näitä kokoaikaisiksi laseiksi on, että näiden kehykset ovat makuuni hieman liian pyöreät. Lukulaseina ovat toki aivan loistavat ja mikä on ihanampaa kun ryhtyy lukemaan uutta sisustuslehteä niin voi laittaa tällaiset ihanuudet päähän! :o)  

Minulla on päällä harmaa mekko Ellokselta ja beige neuletakki Cubuksesta.

Kyllä nämä päässä kelpaa lueskella (ja blogata)!! :oD 
Molemmat kehykset ovat Silmäasemalta.


Mitäs tykkäätte? :o)

Täällä on ollut eilisen päivän aikana myllerrys käynnissä kun tavarat vaihtoivat paikkaa. Suurimman muutoksen koki poikien huone, jonne siis Topias siirtyi nukkumaan. Ihanaa, makuuhuone on taas pelkästään meidän!! :o) Seuraavassa postauksessa onkin asiasta enemmän.

Mukavaa päivää!
Säästä huolimatta, täällä ainakin on harmaata...vesisadetta ja tuulta.
Mutta ei anneta sen haitata. :o)




Helene

4 kommenttia:

  1. Tosi tyylikkäät ja sinulle sopivat nuo kristalliset! Eikä mitään vikaa noissa ruusuisissakaan, mutta tosiaan parempi jako noin päin. :)

    Minäkin etsin melkein vuoden uusia kehyksiä, vaikka vanhoista oli sanka poikki ja niitä oli pakko käyttää. Että kyllä se voi olla vaikeeta löytää hyviä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, hyvä, että jonkun muumkin mielestä jako on osunut oikein päin. Varsinkin kun juuri noita kristalleja odotin sen vuoden päivät löytyväksi! Joskus "niiden oikeiden" löytyminen vaan on hankalaa. :o)

      Tiedätkö niin minultakin meni entisistä sanka poikki. Minulla oli onneksi kahdet lasit ennenkin (molemmat samoilla vahvuuksilla), mutta ne toiset olivat sellaiset värikkäämmät koti-/lenkkeily lasit. Tottakai se sanka meni poikki niistä minun "pyhä"-laseista niin sitten niitä toisia oli pakko käyttää ihan ihmisten ilmoillakin :oD, mutta onneksi oli edes jotkut mitä käyttää!

      Poista
  2. Minkälaiset vahvuudet sulla on noissa kaukolaseissa ja lukulaseissa? Itsellekkin nuo kahdet lasit voisivat olla hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun näistä silmälasi-resepteistä tajuais jotakin, kun minulla on toisessa silmässä vähän huonompi näkö kuin toisessa niin näitä erisuuruisia plus-merkintöjä on useampia. Mutta vähimmillään sitä on kaukolaseissa +0.5 ja enimmillään lukulaiseissa +1. ja lisäksi hajataittokorjaus. Eli ei kovin suuria plussia, eikä suurta eroa ainakaan paperilla, mutta käytännössä ero on huomattava.

      Olen ollut tosi tyytyväinen näihin kaksiin laseihin. Enkä vielä ainakaan ole kokenut, että olisi mitenkään vaivalloista vaihdella laseja päivän mittaan, kunhan muistat hankkia molempiin yhtä kivat kehykset! :o)))

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥