6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä

Tänään olemme viettäneet lomapäivää, ja kävimme vanhempieni luona syömässä Itsenäisyyspäivän aterian. Tällä kertaa miehenikään ei tarvinnut osallistua Itsenäisyyspäivän paraateihin yms, mutta tälläkin hetkellä bongaa tuttuja televisiosta paraatia katsoessaan. :o)




Tänään on satanut lunta todella paljon, sakeasti ja melkein koko ajan. Kuva on otettu ikkunan läpi sisältä kun eihän tuohon ilmaan ulos halua lähteä kuvaamaan! :oD




Tomas oli askarrellut hoidossa lippunauhan, ja se ripustettiin kuuseen tänään.




Olen aina katsonut Linnan juhlat televisiosta. On ihanaa ollut seurata juhlia, ja niitä ihania pukuja mitä naisilla on päällään. Lapsena olin innoissani siitä, että minun kakkosluokan opettajani oli Linnan juhlissa, koska hänen miehensä oli kansanedustaja. Sitten kun vähän kasvoin, niin katseeni TIETENKIN kiinnittyi niihin...ah...niin komeisiin kadetteihin! Silloin vain huokaili, että voi kun tuollaisen joskus saisi....




Ja tiedättekö mitä?! Minähän sain! <3
Mieheni on siis ollut kadettikoulunsa aikaan Itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa! Vuosi oli 2002. Juuri tuossa kyseisessä rivissä seisomassa kuin nämä kadetit kuvassa, tämä kuva on viime vuodelta.

Niin, joskus haaveet käy toteen, joten kannattaa olla varovainen mitä toivoo. ;o)


Joka vuosi Itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilät ikkunalaudalle, niin myös tänään.




Nyt katsomaan Linnan juhlia, ihanaa!

Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa!


Helene

4 kommenttia:

  1. Ihania kampauksia oli tuolla ja teidän juhla on varmasti ollut upea :) Upseerin rouvana olemisessa on varmasti paljon ihanaa juuri siis ihanaa työtä <3
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanaa on sinutkin saada lukijakseni, ja kiitos kommentistasi. Kyllä, meidän juhlat oli ihanat, mutta oli ihana seurata jälleen Linnan juhliakin. Sielläkin oli niin hienoja pukuja, ja niitä kampauksia. :o)

    On elämä tuonut eteen todella ihania hetkiä, mutta oikeitakin töitä onneksi "joutuu" tekemään. :o) Mutta tämänhetkinen äitiysloma on ihana asia. <3

    Oikein ihanaa loppuviikkoa sinnekkin!

    VastaaPoista
  3. Olipa taas mukava käydä lukemassa täältä sun kuulumisia <3 ihania postauksia ja ihanan kaunis olet ollut Prikaatin vuosipäivän juhlassa! Pitää nähdä ja kahvitella tässä vielä joulun alla.

    -Pilvi

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Pilvi! <3 Kyllä täytyy ehdottomasti mennä kahvittelemaan!! :o) Soitellaan siitä tarvemmin.

    VastaaPoista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥