1. heinäkuuta 2013

Lexington meets Hampton Republic from KappAhl


Tiedän tiedän, lupailin juhlavaatepostausta tulevaksi jo eilen, mutta eilinen päivä osoittautuikin niin kiireiseksi, etten edes ehtinyt ajattelemaan postauksen tekoa, saati sitten, että siihen olisi jäänyt aikaa.

Koko aamupäivän vietin kampaajalla, josta suuntasinkin ostoksille. Olin jo aikaisemmin pistänyt merkille, että KappAhliin on tullut uusi vaatemallisto naisille ja miehille, Hampton Republic.


 Mallisto on hyvin hyvin samantyylinen kuin Lexington, mutta huomattavasti huokeampi. Näitä kahta on siis helppo myös yhdistellä toisiinsa. 

Mekko & huivi: Hampton Republic, KappAhl

Hampton Republic mallistosta löytyy Lexingtonin tapaan tähtiä ja raitoja. Tällä hetkellä suurin rakkauteni kenkärintamalla on jo muutamassa muussakin blogissa vilahdelleen Lexingtonin espadrillos kengät.


Nämä ovat jalassa niin mukavat, että oksat pois! Pohja on ihanan pehmeä ja näillä jaksaa olla jaloillaan myös kahdeksan tuntisen työpäivänkin. Ihan parhautta!!


Lisäksi sinivalkoinen tähtikuosi viehättää tosi paljon. :o))))


Minulla on yleensä tosi herkkis jalat, eli minulle tulee tosi tosi helposti rakkoja jalkoihin jos kuljen kesällä kengissä paljain varpain, mutta näissä puuvillaisissa kengissä ei ole vaivaa siitäkään. 

Kengät: Lexington, Country White

Eiliseltä ostosreissultani ostin itselleni uudet bikinit!! Kolmen vuoden tauon jälkeen. Nämä, juurinkin tästä Hampton Rebuplic mallisto löytyneet ihanat raitabiksut lähtivät oitis minun mukaani.



Ja mitä olisivat nämä ihanat bikinit ilman vieläkin ihanimpia Lexingtonin varvassandaaleita?? Ei mitään!! Näitäkin sandaaleita hehkutan täysillä. Niinkuin aikaisemmin mainitsin herkkis jaloistani, voitte kuvitella, että aikaisemmin tällaiset flip flopit ovat olleet ehdottomalla ei ei -listalla, mutta eivät enää. Kuten myös espadrillosten kanssa, myös näillä menee kahdeksan tuntia töissä ihan helposti. Myös näissä pohja on ihanan pehmeä.



 Bikinit: Hampton Republic, KappAhl
Kengät: Lexington, Country White

Ihan en pelkästään itselleni shoppaillut, vaan lapsetkin saivat jotain. Shortseja ja t-paitoja.... 


Lasten vaatteet: Lindex, H&M, KappAhl

Illalla meillä oli ohjelmassa mieheni kanssa vähän kahdenkeskistä omaa aikaa, sillä meillä oli tänään meidän 6-vuotis hääpäivä. Menimme kaupungille nauttimaan kauniista kesäillasta. Joensuuhun oli tullut uusi ravintolalaiva nimeltään Romeo, joten kävimme tsekkaamassa sen, ja aika ihastuttavahan se olikin. :o)





Ennen kaupungille lähtöä ehdimme kuitenkin katsomaan Tangomarkkinoiden "Kohti finaalia" -lähetyksen. Ei sillä, että olisimme mitään superkovia tangofaneja, vaan tällä kertaa siellä on mukana yksi meidän ystävistämme, Teo Turunen. Aikaisemmin olen kirjoitellut hänestä täällä
Ja voi että...Teo lauloi lähetyksessä miehistä ensimmäisenä ja eipä siinä muilla enää sen jälkeen ollut paljon jakoa, aivan mieletön! Voin lainata hyvin Johanna Debrechzenin sanoja, "Ääni on aivan jumalainen"!! ♥
Meillä oli tarkoitus tulla Joensuuhun uudestaan kun on Ilosaarirock, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Menemmekin Seinäjoelle Tangomarkkinoille!!! Huippua, koska en ole ollut siellä koskaan aikaisemmin. :o)))))


Helene

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi tunnelma välittyi myös sinne ruudun toiselle puolelle! :o)

      Poista
  2. Kappahlin Hampton Republic on kiva sarja ja yllätyin itse positiivisesti valikoiman laajuuteen. Itse ostin sinivalkoraidallisen kesätunikan/hameen, jota on kiva pitää valkoisten housujen kanssa.

    Noin espandrillokset on myös ihanat. En ole ainakaan vielä törmännyt niihin tai sitten ovat jo loppuunmyydyt pääkaupunkiseudun liikkeistä.¨

    Ihanan raikkaita ja kesäisiä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marjo!!

      Kiitos kommentistasi, kiva kuulla, että pidit kuvista. :o)
      Siis nuo espadrilloksethan ovat Lexingtonin, ei KappAhlista. Meillä on niitä myymälässä vielä muutamat kappaleet. ;o)

      Kivaa kesänjatkoa, ja nähdään taas! :o)

      Poista
    2. Kiva, että teillä on noita Lexingtoneja eikä siis KappAhleja :) Tulen poikkeamaan kun loma alkaa. Menee merkit sekaisin kun lukee kiireellä.

      Nähdään ja kesänjatkoa myös :)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥