4. toukokuuta 2012

"Pienellä" viiveellä...Pääsiäisen korttiaskartelua

Tällä ollaan vaikka hiljaista onkin ollut. Pääsiäinen, lasten synttärit, Vappu jne....tohinaa on ollut ja bloggaaminen on sitten "hieman" jäänyt. Yritetään nyt pysyä ruodussa vähän paremmin! :oD Ja ihan tietoisesti ajattelin nyt ainakin joksikin aikaa jättää blogin ulkoasun tämän näköiseksi. :o)

Olen nyt pienellä lomareissulla poikien kanssa anoppilassa.(Kyllä, ihan yksin ilman miestä. :oD) Ajattelin, että nyt onkin sitten aikaa vähän purkaa kasaantuneita postauksia viime viikoilta ja myös vähän uuttakin, MUTTA unohdin sitten sen kameran piuhan kotiin, jolla siirretään kuvat tietokoneelle niin eipä laiteta sitten ainakaan itse otettuja kuvia!

Mutta yksi postaus oli jo oikeasti aika lähellä valmistumista luonnoksissa (luonnollisesti) jo ennen Pääsiäistä, ja koska tätä lupailin jo aiemmin niin laitan tämän nyt koska kyllähän tästä jotain vinkkejä yleensä askarteluun voi saada...ja tuleehan se Pääsiäinen ensivuonnakin. :oD Tunnelma on kuitenkin keväinen. :o)


Näistä siis lähdettiin liikkeelle...

Inspiraatiota ammensin näistä ihanista lehdistä ja tottakai netin ihmeellisestä maailmasta. Minkälaisiin ihanuuksiin sitä matkan varrella törmäsikään. :o)


Tässä uusia hankintoja korttiaskarteluun. Aika paljon, mutta kyllähän niitä voi käyttää sitten myös muihin askarteluihin myöhemmin. :o)


Ihanan raikkaita keväisen pinkin ja keltaisen sävyjä...



Olen aivan hulluna kaikenlaisiin kuviopapereihin ja tällä kertaa hamstrasin lehtiöitä kolmin kappalein, toinen toistaan kauniimpia papereita. :o)



Tällä kertaa käytin korteissa näitä ihania Me to You- 3D-kuvia. Mutta voitte uskoa, että oli joka paikka täynnä niitä kaksipuolisten tarratyynyjen ylijäämälappuja!! 



Hankin myös uuden leikkurin ja tuon "Hauskaa Pääsiäistä"- leimasimen.


Entäs sitten ne valmiit kortit? No niiden kuvat on vielä puhelimessa, ja puhelimen piuha on ihan yhtä paljon mukana kuin kamerankin! Ne sitten vähän myöhemmin... :oD

Koitan keksiä kivoja juttuja vaikkei omia kuvia saakkaan, olisiko teillä toiveita? :o)

Ai niin, tämä piti vielä sanoa. Sain ihanan kommentin edelliseen postaukseen, jossa lukija kertoi nähneensä minut kaupassa. Minua saa kyllä tulla myös ihan henkilökohtaisestikin moikkaamaan, koska minähän en tietenkään teitä lukijoita tunnista, vetäskää vain hihasta! :o)

Nähdään!


Helene

2 kommenttia:

  1. Hehe, kiva tietää ettet ainakaan pahastu jos ens kerralla tuun vetäseen hihasta, mikäli tilanne silloin sallii ja tunnistan sut ajoissa :-D

    VastaaPoista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥