27. maaliskuuta 2012

Herkkureseptit jatkuvat...

KUNINGATTAREN SUKLAAKAKKU

Ohjeessakin mainitaan, että päälle tulisi laittaa tuoreita marjoja, jolloin kakusta tulisi paljon nätimpi. Ettei sulatetut marjat "valuisi" tällä tavalla, mutta onneksi se ei kuitenkaan makuun vaikuta. ;o) 


Pohja:
100 g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
¾ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
1 ½ dl vispikermaa
200 g maitosuklaata

Päälle:
5-6 dl tuoreita vadelmia ja mustikoita
1 dl laimennettua marjamehua
½ dl hyytelösokeria

1.      Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. 24 cm) päälle ja purista voideltu rengas kiinni. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
2.      Lisää muna-sokerivaahtoon rasvasula ja siivilöi jauhoseos joukkoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20-minuuttia. Tarkista pohjan kypsyys tikulla. Anna jäähtyä.
3.      Kuumenna kerma kiehumapisteeseen pinnoitetussa kattilassa. Nosta kattila liedeltä ja paloittele suklaa kerman joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Anna täytteen vähän jäähtyä ja saeta. Levitä täyte tasaiseksi kerrokseksi kakun päälle.
4.      Levitä marjat kakun päälle keoksi. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja lisää hyytelösokeri. Sekoita kunnes sokeri liukenee ja liemi kirkastuu. Jäähdytä hieman ja sivele kiillettä marjojen päälle. Anna kakun hyytyä viileässä noin tunti.

Reseptin alkuperää en tiedä. Anoppini teki tätä kerran, ja minä sen jälkeen hieman useammankin kerran!! :op Tätä kakkua kyllä kannattaa kokeilla, tämä on niiiiiin herkullista!! :oD


Helene

2 kommenttia:

  1. Voih, onpa herkullinen kakku. Katsomisellakin tulee varmaan pari kiloa lisää ;)

    VastaaPoista
  2. Ja mieti vain kuinka monta kiloa lisää sitä syömällä!! :oD

    VastaaPoista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥