14. heinäkuuta 2012

Kohti uutta, osa 2. Uusi työ ja inspiraatiota tulevaan

Vanhat lukijat varmasti muistavat ensimmäisen Kohti uutta- postauksen. Ja jo edellisen postauksen (juu, siitä on taas aikaa!! :oD) lopussa mainitsin kauttarantain siitä, että emme ehkä mahdollisesti asu nykyisessä kodissamme enää kauan. Edellisen postauksen teon jälkeen on tapahtunut paljon ja olemme lomailleetkin vähäsen, vielä tälläkin hetkellä, mutta kun kotiin menemme niin alkaa kova tohina...kohti uutta!


Minä olen saanut uuden työpaikan!!! Olen saanut unelmieni työn sisustusalalta ja uusi työpaikkani sijaitsee Helsingissä!!


Kerron asiasta enemmän vähän myöhemmin kun sen aika tulee, mutta odotan jo niiiiiin kovasti, että työt alkavat. Olen niin innoissani tästä, että olen aivan onnesta soikeana! Välillä täytyy oikein nipistää itseäni, että uskon, että olen saanut tällaisen onnenpotkun! Jeeeeeee!! :o)


Uudessa työssäni saan työskennellä juurikin näin ihanien juttujen parissa mitä näissä kuvissa näkyy!! :o)


Ensimmäisenä tehtävälistalla onkin uuden kodin etsintä. Onneksi sen suhteen ollaan jo ihan hyvällä mallilla vaikka itse aluksi ajattelinkin, että se voi olla hankalaa. Suurin hankaluus taitaakin olla siinä, että mikä vaihtoehdoista olisi paras. :o)


Sitten onkin pakkaamisen vuoro ja olisihan sitä kaikkea muutakin puuhaa ennen muuttoa! 
Kylläpä jännittää, mutta lähden uuteen seikkailuun täynnä intoa ja suupielet korvissa, niinkuin mieheni kuvaa tämänhetkistä olotilaani! :oD Kukapa olisi arvannut, että ehdimmekin muuttaa MINUN töiden takia, eikä mieheni! ;o)   


Tällaisia ihania uutisia tällä kertaa, ja tervetuloa uusille lukijoille mukaan matkalle.

Jatkossa varmasti seurataan meidän uuden kodin sisustamista yms. kivaa!!


Helene

5 kommenttia:

  1. Oon niin onnellinen siun puolesta.ihanaa,että saat alka tekemään sellasta juttua mistä tykkäät ja sellasien juttujen keskellä mitä rakastat <3

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos ihanasta kommentistasi! Kyllä, asiahan on juurikin noin kuten sanoit, olet kultainen! <3

    VastaaPoista
  3. Ha haa, enkä minä muuten vieläkään tajua käyttää tätä kommentointia oikein kun voisi vastata suoraan tuohon alle...:oD

    VastaaPoista
  4. Teillähän alkoikin tapahtua nopeasti! Onnea muutoksiin! Saanko udella, että onko miehesi sijoituspaikasta valmistumisen jälkeen tietoa vai aiotteko joka tapauksessa jäädä etelään? -Kaisla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä alkoi, kiitos paljon!! Nyt mennään näin, ja avoimin mielin katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan! :o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥