Tätä postausta on joku jo varmaan odotellutkin. Kaikkihan varmasti tietää, että menneellä viikolla julkaistiin esitys puolustusvoima uudistuksesta. Lakkautettavien joukko-osastojen lista oli pitkä, ja niiden joukossa myös meidän Prikaati, Pohjois-Karjalan Prikaati.
Kyseessähän oli vasta esitys, mutta muutosta asiaan tuskin tulee.
Uutinen oli odotetetavissa, mutta itse en jaksanut uskoa siihen. Toisaalta, koska mahdollisuus lakkautukseen oli, olin henkisesti valmistautunut siihen, että joudumme lähtemään täältä. Olen paljasjalkainen pohjois-karjalainen ja luulin, että tieto täältä pois muuttamisesta olisi ollut jokseenkin musertava, mutta ei...kiitos etukäteen asian läpi käymisen.
Ensimmäinen ajatus uutisen kuultua oli, että näinkö siinä nyt sitten kävi. Ei mukava ratkaisu, mutta odotettavissa oleva kyllä. Olimme miettineet yhdessä mieheni kanssa, että jos näin käy, minne me haluaisimme muuttaa, koska siirto toiseen joukko-osastoon, ja muutto toiselle paikkakunnalle oli meille itsestään selvä ratkaisu. Heti seuraava ajatus uutisen kuultua oli: Uusi elämä, uudet haasteet ja MAHDOLLISUUDET jossain muualla. Ajatus tuntuu innostavalta, jopa niin paljon ettei malttaisi edes odottaa!!
Ennenkaikkea kun lakkautusuutinen tuli, olo oli helpottunut. Ei suinkaan sen takia, että jes, nyt täältä pääsee pois :oD, vaan sen takia, että jokin ratkaisu asiaan tuli. Ettei tarvitse elää jatkuvassa epätietoisuudessa, nyt saa mahdollisuuden siihen, että voi oikeasti asettua asumaan jonnekkin ja olla rauhassa.
Itse lähteminen on meille helppoa, paaaljon helpompaa kuin osalle meidän "kohtalotovereista". Meillä ei ole sitä omaa taloa tai asuntoa joka täytyy saada myytyä, ja lähtemään OMASTA kodista. Minulla ei ole edes vakituista työtä, josta täytyisi pakon sanelemista syistä irtisanoutua. Meillä ei ole kuin laittaa tavarat kasaan ja lähteä. Tosin tällä hetkellä emme vielä tiedä, että milloin ja minne. Toiveita on, mutta se on sitten eri asia miten ne toteutuvat.
Kaikki maalailevat piruja seinille siitä jos joutuu kaikkein kauimmaisena olevaan joukko-osastoon, kauaksi kaikesta, mutta jos sinne oikeasti joudutaan niin sekin sitten on vain niin ja niin on myös tarkoitettu. Entäs sitten? Meidän perhe on kuitenkin yhdessä, se on tärkeintä, vaikka kaukana oltaisiinkin.
Kaikkihan eivät tosin ole niin positiivisella asenteella tätä asiaa kohtaa kuin minä, ja tuolla yhden toisen sosiaalisen median (lue: facebook :o) ) puolella olenkin saanut jopa kysymyksiä siitä, että miten tämä on mahdollista, ja tunnen itseni siellä jopa jonkin sortin paholaiseksi kun oikeasti osaan nähdä tässä asiassa jotain positiivistakin?! :oD En vain osaa valittaakaan, koska eihän tälle mitään voi!
Minulta on myös kysytty sitä, että entäs ystävät yms. jotka jäävät tänne. En oikestaan ole hirveän huolissani siitäkään, koska suurin osa minun ja meidän tosi läheisistä ystävistä asuu muualla kuin täällä, joten ei tämä meidän täältä muutto ei tuo asiaan mitään muutosta. Voi jopa olla, että hyvällä tuurilla pääsemme muuttamaa samalla paikkakunnalle jossa hyviä ystäviämme asuu. Joten eihän tässä voi kun voittaa! :oD
Minun ainoa siskonikin asuu toisella puolella Suomea, niin jos vähän lähemmäksikin pääsisi niin sekin olisi vain hyvä juttu. Ja nekin ystävät jotka täällä ovat, niin hekin lähtevät täältä ympäri Suomea kun varuskunta lakkaa olemasta. Eli en valita tämänkään asian suhteen. :o)
Tämä kuvissa esiintyvä ihastuttava ystävänpäivä kukka sydämineen päivineen kotiutui meille Prismasta.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Hyvällä mielellä kohti tulevaisuutta. Asioilla on tapana järjestyä.
"Kun Herra sulkee oven, Hän avaa ikkunan jossain muualla."
Helene
