4. helmikuuta 2013

Äidin sunnuntai


Siis minun päivä! Tai siis, eihän tästä varmaankaan pitänyt varsinaisesti tulla minun päiväni, mutta jotenkin koen, että niin tässä kuitenkin kävi! :o)

Vapaapäivä ja aamulla sain nukkua T-O-D-E-L-L-A piiiiiiitkään. Kun heräilin, huomasin, että mieheni on lähdössä Tomaksen kanssa luistelemaan, nousin sängystä ylös, ja huomasin, että kellohan on 11!! :oD Lisäksi huomasin, että he ovat ottamassa mukaan myös pikku Topiaksen, joten sanoin heille vain heipat ovella ja havahduin siihen tosiasiaan, että hetki laatuaikaa keskenäni oman itseni kanssa on totta!! 


Ihanuus, aamupala yksin kaikessa rauhassa, eikä mihinkään kiire! Me like! :oD Se tarkoittaa myös hetkeä, jolloin voin rentoutua katsomaan jotain lemppari sarjoja tai elokuvia, mitä ei ole ehtinyt aikaisemmin katsomaan. Tänä aamuna se oli iki-ihana lempisarja Lemmen viemää, sitä onkin monta monta jaksoa rästissä!


Aamupalaa syödessä päätin, että tänään lähden käymään lenkillä, koska edellisestä kerrasta oli aivan liian kauan aikaa. Kun luistelijat saapuivat takaisin kotiin, lähdin minä vuorostani. Minulla on matkaa työpaikalle n. 4 km, ja ajattelin, että se voisin käväistä siellä juomassa kupposen kuumaa kaakaota. Kyllä, minulla on vapaapäivä, mutta koska minun työpaikkani on sen verran ihana, että viihdyn siellä myös vapaapäivinäni!! :oD 


Ihan tyhjin käsin en sieltä kuitenkaan päässyt lähtemään, ostin sieltä vihdoin nämä ihanaiset Odd Mollyn pipon ja ranteenlämmittimet, joita olin katsellut ja hipelöinyt siellä koko syksyn! :o)


Tosin olin aikaisemmin katsellut tätä samaa settiä pinkkinä, mutta kuitenkin päädyin tähän vaaleaan, koska tämä sopi minulle ehkä hieman paremmin. Ja olisi myös ehkä hieman monikäyttöisempi kuin pinkki. Tätä voi vapaammin yhdistellä kaikkeen muuhun.


Paluu matkalla poikkesin Lidlissä ostamassa paistopisteestä lämpimiä croisantteja ja korvapuusteja kahville kotiin. Sen jälkeen suuntasin Plantageniin. Halusin jonkin näyttävän kukan meidän olohuoneen kaapin päälle. Löysin sieltä nämä ihanan valkoiset orkideat, yksi kaksivanainen ja yksi kolmivanainen. 


Aika täydelliset, kunhan vielä saisin nämä kestämään. Tiedän hyvin minkälaista hoitoa nämä vaativat ja tarvitsevat, mutta silti yksi orkideani pudotti kaikki kukkansa pois jo viikossa, kun taas pisin on kukkinut miltei puolivuotta!!


Kun palasin kävelyltäni kotiin, oli mieheni tehnyt ruuankin valmiiksi, joten istuin vain valmiiseen pöytään syömään!
♥ ♥ ♥
Iltaa vietettiin lasten kanssa. Kun Topias on mennyt nukkumaan niin yleensä pelaamme kolmestaan mieheni ja Tomaksen kanssa jotain lautapeliä tai sitten korteilla. Viime aikoina ollaan pelattu aika paljon korteilla. Tomas osti itselleen vast'ikään Angry Birds- pelikortit, niin tottahan niillä ollaan pelattu, mutta kaikista eniten me kaikki tykätään pelata Skip-Bo- korteilla. Onko hivenen koukuttava korttipeli?!? Eipä yhtään!! :oD

Hyvä päivä siis!


Helene

2 kommenttia:

  1. Ihanan rauhallinen mutta toimelias päivä! Itse ostin aikanaan orkidean ja se nuupahti melkein heti, joten meillä on melkein aidonnäköinen muoviorkidea, joka kukkii ympäri vuoden ;D
    Ihanaa viikon alkua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyypä minunkin harkita tuollaista muovikukkaa, jos nämä nuupahtavat ennen aikojaan! :oD
      Ihanaa viikonalkua myös sinne päin! :o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥