9. marraskuuta 2011

Askartelu aikeita ja joululehtiä

Olen jo pitkään haaveillut siitä, että alkaisin askartelemaan sellasia oikein hienoja kortteja. Tiedättehän, sellaisia oikein upeita, niinkuin tähän tyyliin: 


Kuva lainattu täältä.

Luulen, että minusta olisi siihen (tässä vaiheessa on vielä kova usko siihen :oD), mutta olen ollut hieman hukassa siitä, että minkäihmeenlaisia tekniikoita yms. korttien tekemiseen käytetään. Vaihtoehtoja tuntuu olevan vaikka kuinka paljon. Mutta sitten, löysin yhdeltä kauppareissulta tällaisen varsinaisen helmen:





Tässä kirjassa kerrotaan kaikki mitä korttiaskartelusta tarvitsee tietää. Aivan loistava kirja! Olen askarrellut kortteja ennenkin, mutta eivät ne edes lähentele sitä tasoa mitä ne tässä kirjassa ovat. Netistä lisäksi löytyy aivan ihania blogejakin tästä(kin) aiheesta, ja niissä toinen toistaan upeammat kortit vain lisäävät tätä poltetta ryhtyä itse niitä tekemään. Innosta sokaistuneena olen ostanut myös muutamia askartelu aiheisia lehtiä.





Tuossa keskimmäisenä on minulle uusi tuttavuus lehtenä, ruotsalainen Inzpira. Lehden kansi herätti mielenkiinnon ja voi mitä ihanuuksia jouluun sisältä löytyikään.









Magnoli Ink -lehdessä on myös aivan hurjan hienoja kortteja ja muuta kivaa. Kaikki tottakai todella suloisia.








Tässä seuraavassa kuva minun tekemistä joulukorteista viime joululta. Kuvat ovat hieman (tai oikeastaan aika paljonkin :o) ) huonolaatuisia, koska vain kännykän kamera oli sillä hetkellä lähettyvillä. Niinkuin näkyy...värien kirjo suorastaan sokaisee! :oD



Saa nähdä mitä tänä jouluna tulee ;o)

Joulun ajan sisustuslehdet ovat ihania ja täynnä ideoita. Tähän mennessä niitä on kertynyt minulle jo "muutamia". Ja niin ihania ne ovat, että ostan myös ulkomaalaisia sisustuslehtiä vaikka muuten en niitä hyvin usein ostakaan. Kotimaisia kyllä sitäkin enemmän! :o) Ostin tuon amerikkalaisen Christmas Ideas -lehden ja sieltä löytyikin paljon kivoja vinkkejä, vaikkakin tyyli sielläpäin on hieman runsaampaa kuin täällä Suomessa. Vaan eihän jouluna koskaan ole mitään liikaa, eihän? ;o)

Tässä ensimmäisessä kuvassa on mielestäni aivan loistava idea käyttää juutti kangasta kuusen nauhana. En ole viime aikoina ollut mitenkään suuri joulukuusen nauhojen ystävä, mutta tällaisen voisin viritellä itsekin tänä jouluna meille.




Ja entäs tämä, valkoinen joulukuusi! Ihanasti lumisen naköinen...ja mitkä lahjapaketit!





Jouluna(kaan) en oikeastaan sisustukseen värejä juuri tuo, vaikka tänään kaupassa ihastelinkin vaaleanpunaisia joulupalloja. Näissä kuvissa on tuon valkoisen ja hopean kanssa yhdistetty raikasta turkoosia. Todella kaunis, mutta en ole ehkä vielä valmis tähän :o)





Tälle postaukselle tulikin pituutta, toivottavasti jaksoitte selata.

Olen saanut tänne myös ensimmäiset lukijat, kiitos siitä ja tervetuloa. Kävijöitäkin on ollut mukavasti vaikkei blogi ole ollutkaan olemassa kuin muutaman päivän, kivaa, toivottavasti kaikki viihdytte!

Helene

p.s. Huomenna, tai...kröhöm, siis tänään on luvassa glamourin ja tulevan juhlan ensimmäiset rippeet kun tulee tunnelmia iltapuku ostoksilta ;o)

Mutta nyt, nukkukaamme ensin hyvät yöunet, huomiseen!

3 kommenttia:

  1. Minäkin aina haaveilen, notta osaispa tehä oikeen upeita kortteja! Olis hieno osata oikeen makiasti asetella kaikenmaailman värkit tollaseks kokonaisuudeks kun tuo ensimmäinen kuva!
    Sitä tulee aina vaan lätästyä pari paperia ja pahvia päällekkäin :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä korttiaskarteluun...itse hurahdin aiheesta 2009 ja sillä tiellä ollaan:))

    VastaaPoista
  3. Taina: Kiitos kannustuksesta!! Kävin kurkkaamassa blogiasi ja kylläpä teetkin hienoja kortteja! Voi olla, että minulla menee vielä hetki ennen kuin olen aivan tuolla tasolla, mutta pikku hiljaa. :o) Kiva löytää uusia "korttiblogeja", niistä saa niin paljon inspiraatiota itsellekkin, kiitos tästä. :o)

    VastaaPoista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥