5. toukokuuta 2013

Sinivalkoista....Lexingtonia


Nyt kun vaikka kuinka paljon olisi muita postauksia vain odottaen tekijäänsä, on pienen inspiraation paikka. Ja kun en ole taas vähään aikaan kirjoittanut mitään Lexingtonista niin sitä suuremmalla syyllä! Minun Lexington innostus ei ole hävinnyt yhtään mihinkään, päinvastoin. :o)

Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa ollut tosi innostunut navy-valkoinen-konjakki -kombosta pukeutumisessa ja yleisesti sinivalkoisesta merellisestä sisustuksesta. On tämä jännää miten mieli muuttuu. Ei siitä ollut kovinkaan kaun aikaa kun vannoin pelkkien pitsien, röyhelöiden ja ruosteisten pannujen yms. nimeen! Ja jos vielä pidemmälle mennään niin sininen väri oli ihan ehdoton yökötys!! :oD Joo, ehkä tämä nyt liittyy siihen, että kaipaa jonkinlaista selkeyttä. Niin ja on minua alkanut himottamaan myös Louis Vuittonin laukut ja Marc by Marc Jacobsin baltsut ja ja ja ja....hmm, okei, jäitä hattuun nyt....mutta jos sittenkin....tai sitten tyydyn "vain" tähän minun uuteen rakkauteeni, Lexingtoniin....onneksi on äitienpäivä ja synttärit tulossa!! :oD

Näihin kollaaseihin kokosin omat suosikkini. Ensimmäiseksi vaatteet, hyvin sinivalkoista, mutta lisänä myös iki-ihanaa beigeä. Nuo oikeassa alakulmassa olevat housut omistan jo tummansinisenä, mutta kyllä nämä beigetkin menisivät vielä ihan hyvin. :o)

Rebecca Jacket, Evelyn Sweater x2, Amanda U-neck x2, Sienna Vest, Mariah Sweater, Grace Pants 

Kaikista eniten haluaisin tämän ihanan Marissa Dressin!


Myös tämä Jennifer Jacket voisi olla aika kiva. :o)


Vaikka teinkin aikaisemmin super hyvät oleskeluasu ostokset niin jompi kumpi näistä seteistä sopisi silti hyvin minun vaatekaappiini. Siis näissä voisi lähteä jopa ulos. :oD 


Huiveista nämä olisivat valintani. Oikean puolimmainen on aivan superohutta ja pehmeää villaa. Se on shaalimaisen suuri, johon olisi ihana kietoutua viileänä kesäiltana.







Kesäkassikin olisi hyvä olalle keikkumaan. Näiden kahden välillä valinta olisi tosi vaikea. Ottaako sirompi ja hieman tyylikkäämpi kassi, jossa olisi myös sitä konjakin ruskeaa, vai täysin sinivalkoinen rennompi ja isompi kassi, joka muuten vain on niin ihana?! :o) 


Sitten sisustukseen. Lexingtonilta löytyy tähän minun sinivalkoiseen tuskaan hyvinkin monta hyvää vaihtoehtoa. Näistä olen kotiuttanut jo tuon beigen tähti tyynynpäällisen ja keskellä olevat sinisen tähden kaksin kappalein. Ihan muutaman päivän päästä näette, että minne!!! ;o)


Vielä emme omista yhtiäkään Lexingtonin pussilakanoita, mutta odotan jo sitä kun pääsen ensimmäistä kertaa pujahtamaan uusien lakanoiden väliin, hmm...olisiko tässä hyvä äitienpäivälahja ja synttäritoive?? :o)


Kylppärin kaunistukset. ♥


Ja sitten kun pääsee ruokailemaan. Tästä puheen ollen, seuraavassa postauksessa luvassa kattauksia....vaikka sitä äitienpäivää silmällä pitäen. :o)


Löytyikö joukosta myös jotain teidän suosikkeja?

EDIT: Vielä yksi hupaisa juttu tähän loppuun. Meillä Country Whitessa on hyvä valikoima Lexingtonin sisustusta ja vaatteita. Myös miesten vaatteita. Kaikkihan tietää, että myös Stockalta löytyy Lexintonin tuotteita, ja kävinkin pyörähtämässä siellä parisen viikkoa sitten ihan vain katsastamassa niitä juttuja mitä meillä myymälässä ei ole, ( mutta huom. me saadaan tilattua kyllä kaikkea mitä ei löydy myymälästä.) jotta tiedän miltä mikäkin näyttää livenä yms. Aluksi kävin sisustuspuolella ja sen jälkeen katsoin naisten vaatteet. Lopuksi sain seurakseni mieheni ja sanoin, että mennään katsomaan vielä miesten vaatteet. Kävelimme miesten osaston ympäri, enkä huomannut Lexingtonin vaatteita missään, joten päätin kysyä yhdeltä myyjältä, että onko heillä Lexingtonin miesten vaatteita. Ja tiedättekö, se myyjä ei tiennyt mitä Lexingtonin miesten vaatteet ovat!?! Siis Stockan myyjä ei tiennyt!! Aika noloa, sanoisinko! :oD
Ja siis ei, Stockalla ei ole Lexingtonin miesten vaatteita.


Helene



8 kommenttia:

  1. Voihan Lexington <3 I am in Looove!! Voisin ostaa (siis jos olis varallisuutta) kaikki postauksessasi näkyvät tuotteet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan joo!! Älä muuta sano! :oD Vaatii jonkin sortin itsehillintää kun töissä voi hipelöidä näitä ihan jatkuvasti! :oD

      Poista
    2. Uskon! Itselläni ei varmaan palkka ennättäisi ku. Käydä tilillä kun ostaisin kaiken mikä miellyttää!!! Huikean ihana työpaikka sinulla. Olen juuri liittynyt lukijoihisi. Iloista kesän odotusta!


      Marianne

      Poista
    3. Kiitos kiitos. Kieltämättä niin saattaa kyllä "joskus" käydä! :oD Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt. :o) Iloista kesän odotusta myös sinne, tänään olikin jo ihan lupaavan lämmintä! :o))))

      Poista
  2. Voi Helene sinun kanssasi! Tiedät heikkouteni ja tämä postaus kyllä koettelee itsehillintää ;) Huolisin lähes jokaisen kollaasin tuotteista itselleni, raitamekkoa, huivia, lakanoita, noita oloasujakin hipelöin teillä viimeksi. Raitableiseri on suurin ihastukseni, älä vaan kerro että saisitte tilattua sitä! :D Hinta on kyllä ihastuksemme esteenä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jonna! :o) Voi kuule, kyllä me sitä raitableiseriä saatais tilattua! :oD Itsehillintä on myös minulla koetuksella...joka päivä!! :o)))

      Poista
  3. Voihan nenä noi kattaukset. Jopa mies innostui. Haluaa kuulemma ensimmäisen kuvan kaltaisen kattauksen meidän häihin, jotka sopivasti tulevatkin olemaan sailing tyyliset ja merivoimien sotkussa meren rannalla. :) Ja nuo jakut... Muten garderoobissa ollakin just niiden kokoinen aukko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh, kylläpäs teidän hääsuunnitelman kuulostavat aikas ihanilta, ihan loistavaa!! :o) Ja mukava kuulla, että myös miehet käyvät vilkuilemassa, että mitä täällä tapahtuu! :oD

      Juu, kyllä minunkin garderoobissani olisi tilaa noille jakuille! :o)

      Poista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥