11. marraskuuta 2012

Isänpäivä muistamisia

Laitoin pienet muistamiset sekä omalle, että mieheni isälle. Askartelin kortteja pitkästä aikaa, ja se tuntuikin taas tosi mukavalta. Hyvä niin, koska kohta täytyy alkaa tekemään taas "muutamia" joulukortteja. :o)

Tällaisten korttien teossa ihan parhautta on päästä sommittelemaan erilaisia paperi yhditelmiä ja niiden asettelua kortille. Ei varman mikään ihme, että sisustussuunnittelu työssä juuri tapettien valinta on yksi mielipuuhista! :o) 

Omalle isälleni tein tällaisen ruskean sävyisen kortin. 

Paperien reunat olen kuluttanut, ja värjännyt ne musteella näyttämään vanhalta. Tekstin olen tehnyt yksittäisillä kirjainleimasimilla. Valmiit paperikukat olen koristellut glitterillä ja "timanteilla".


Lisäksi koristeena on muutama nappi, timantti ja juuttinarua.


Mieheni isälle mennyt kortti on sinisävyinen. Muutoin kortti on tehty hyvin samalla tyylillä kuin omalle isällenikin.



Meillä on töissä myytävänä suomalaista käsintehtyä suklaata, joissa on tosi kivoja tekstejä päällä. Tällaiset pikkusuklaalevyt laitoin paketissa kortin mukana menemään.


Minun kotopuolessa Pohjois-Karjalassa isoisää sanotaan ukiksi, kun taas mieheni kotona Keski-Suomessa se on pappa. Siksi tämä ero näissä korteissa. :o)


Toivottavasti siellä on ukki ja pappa saaneet suut makeaksi!

Me ollaan vietetty isänpäivää ihan rauhassa kotona. Aamulla heräsin jo kuuden aikaan leipomaan, jotta mekin saimme aamupalalla suut makeaksi! :o)

Meillä isi lähtee vielä hetken kuluttua taas kohti Lappeenrantaa. 

Oikein ihanaa isänpäiväniltaa kaikille!! 
♥♥♥


Helene


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥