27. helmikuuta 2012

Pataljoonan juhlan korut ja kampaus

Juhlat menivät todella hyvin, hauskaa oli! Ilta meni niin rattoisasti ja aivan huomaamatta, että huomasin kotiin tullessa, etten ottanut juhlien aikana yhden ainoaa valokuvaa!?! Edes minusta itsestäni ei ole yhtään valokuvaa. Näin kävi tällä kertaa!

Mutta jotain sentään tuli kuvattua sinä päivänä. Edellisessä postauksessa mietin, että mitkä kengät ja laukun valitsisin, ja päädyin siihen beigeen vaihtoehtoon. :o)

Suurin syy siihen oli, että löysin nämä aivan ihanat Iberon korut. Lähdin etsimään koristetta hiuksiin ja loppujen lopuksi ostin koko sarjan, hups! :oD Hiuskorun virkaa toimitti tämän saman sarjan rintakoru. Kuvassa ovat rannekoru, sormus ja kaulakoru. Kaulakoru ei varsinaisesti ole samaa sarjaa, vaikka siinä olisi ollut kolmekin eri vaihtoehtoa sille, mutta mikään niistä ei sopinut pukuuni, joten valitsin tämän toisesta sarjasta.
  

Kävin aamulla myös kynsihuollossa. Tällä kertaa hopeaa ja valkoista glitteriä.


Seuraavaksi oli kampaaja. Toiveena kampauksen suhteen oli se, että siinä saa tapahtua paljon, eli paljon erilaisia "juttuja". Ja pointtina se, että kun katsoo kampausta yhdeltä puolelta, niin ei voi arvata mitä toisella puolella on. Lopputuloksena oli vähän sileää, vähän kreppiä, vähän lettiä ja vähän kaikkea! :oD Pidin tästä tosi paljon!! Oikealla puolella oli jo edellä mainittu rintakoru hiuskoristeena...


...ja vasemmalla puolella, letin yläpuolella kolme "timantti"pinniä.


Kuva takaa...


...ja edestä. Muuten kampaus on tehty täysin omista hiuksistani, mutta tämä edessä oleva letti on tehty lisäkkeellä.

 
Hyvää viikon alkua kaikille!
 
 
Helene
 

2 kommenttia:

  1. Jotenkin ajattelinkin, että päädyt beigeen settiin, vaikka biancoja toivoinkin ;). Mahtava kampaus! Vieläkö käyt sillä samalla kampaajalla, milloin aiemminkin?

    VastaaPoista
  2. Kampaus oli kyllä niin ihana ja kestikin taas tosi hyvin, purin sen vasta eilen illalla! :o) Vielä käyn samalla kamoaajalla. Miksikäs sitä hyvää vaihtamaan ;o)

    VastaaPoista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥