5. joulukuuta 2011

Varuskunnan joulujuhla

Olimme eilen vuosittain järjestetyssä varuskunnan joulujuhlassa. Juhla on todella mukava perinne, varsinkin lapsille. Ohjelmassa oli mm. joululaulujen laulamista, tietokilpailu, puuhaa lapsille, ruokailu, sekä tietenkin Joulupukin vierailu. Tomas oli innoissaan Joulupukista. 




Joulujuhlan järjestää kukin varuskunnan yksikkö vuorollaan, ja tällä kertaa kunnia oli osunut AUK:lle eli aliupseerikoululle. Ohjelmassa oli järjestävää tahoon viitaten tietokilpailu nimeltä "aukikas". Tietokilpailussa oli 16 kysymystä jotka liittyivät AUK:iin.




Kysymyksinä oli esimerkiksi. Kuinka monta porrasta täytyy kulkea aliupseerikoulun kellarista ullakolle asti? Milloin ko. rakennus on rakennettu? Minkä värinen lattia siellä on? Kukapa olisi arvannut, että vihertävän ja harmaan lattian vaihtoehdoista, että se onkin punainen?! Mutta me sen tiesimme, ja itseasiassa voitimme koko tietokilpailun, hih! Voi olla, että miellä oli pienoinen etulyöntiasema muihin nähden koska mieheni työskenteli useamman vuoden juurikin tuolla AUK:ssa. :o) Olisihan ollut vähintäänkin todella noloa, jos lattian väri olisi mennyt pieleen!! :oD Palkintona oli jouluiseen tapaan suklaarasia ja lapsille tarroja.

Kaikki lapset saivat pukilta pienet paketit. Lahjat oli jaettu ikäryhmittäin, jolloin paketit olivat sopivia kaikille, joten pikku Topiaskin sai oman lahjansa, mutta tässä isoveli hakemassa omaansa.



 

Pakettien sisällys oli lasten mieleen. :o) Sisällä oli kynttilät, karkkia, suklaata, tarroja, omena, purkkaa, sekä....




...tärkeintä unohtamatta - hammasharjat! :o)




Edit: On tämä nyt tähän kirjoitettava, vaikka kommentteihin tämän lisäsinkin. Tomaksen hammasharja tilanne olikin siinä pisteessä, että uuden hankinta olisi ollut edessä, ja mainitsinkin siitä Tomakselle yksi ilta kun oltiin hampaita pesemässä. Kun hän sitten tämän paketin sai, niin ihmetys oli suuri, mistä se Joulupukki tiesi, että sitä hän juuri tarvitsikin! :oD

Taas jälleen juhlassa oli todella kivaa, oli mukava nähdä tuttuja. Niin, ja ruokakin oli hyvää, ensimmäinen jouluateria tänä vuonna! :o)


Helene

2 kommenttia:

  1. No on joulujuhlapaketit meidän ajoista muuttuneet! Muistatko, kun ala-asteen lahjapussukoissa oli kokonaiset omena, mandariini, pipari ja rusinoita, ehkäpä hyvällä säkällä pari Julia-karkkia. Mut hei, minäkin tahdon tuollaisen pussukan! Näin kiireisenä kummitätinä en kovinkaan usein ehdi teistä kuulemaan, niin on aivan ihanaa, että tätä kautta pääsen fiilistelemään teidän elämää. Ihana kuva komeasta Tomaksesta, on joulu niin jännää aikaa!

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä joululahja pussukat olivat kovin ruhtinaallisia tänä vuonna. Ja tuo hammasharjajuttu oli tosi hyvä, kun Tomakselle olisikin pitänyt hankkia juuri uusi hammasharja, niin olipas Tomas ihmeissään, että mistä se pukki osasi sen nyt tuoda?! :oD

    Joo sitähän tämä blogi parhaimmillaan on. Yhteyden pitämistä ystävien ja sukulaisten kanssa, jotka asuvat kauempana. Mutta nyt tarvittaisiin blogi sinullekkin, että mekin voisimme fiilistellä sinun kuulumisia! ;o)

    VastaaPoista

Teidän lukijoiden juttujakin on kiva lueskella ja ne lämmittävät mieltä, joten älä epäröi jättää kommenttia! ♥